Elinkeinoministeri Jyri Häkämies pitää Suomen kaivospolitiikan arvostelijoita jälkiviisaina, koska kaivoslain uudistamisen yhteydessä kukaan ei esittänyt esimerkiksi muualla maailmassa käytössä olevia rojaltimaksuja Suomeen.
Häkämiehen yritys väistää vastuutaan Soklin kaivosoikeuksien myynnistä pilkkahintaan norjalaiselle yritykselle on kömpelö. Eikö vastuullisen ministerin ja hänen alaisensa virkamiehet ole velvollisia selvittämään asioiden taustoita niin hyvin, että siitä ei aiheudu valtiolle taloudellisia menetyksiä?
Lappeenrannassa on ollut jo 1930-luvulta käytössä silloisen Paraisten Kalkkivuori Oy:n ja kaupungin välinen vuorivuokrasopimus kaupungin osittain omistaman Ihalaisen kalkkikiviesiintymän mineraalivarojen hyödyntämisestä. Sopimus on yksinkertainen, ei byrokraattinen, ja se on toiminut hyvin niin sodan kuin rauhan, hitaan ja nopean inflaation sekä nousu - ja laskukausien aikana.
Kaivosoikeutta ei ole myyty yritykselle, vaan se maksaa jokaisesta kaupungin omistamalta alueelta louhimastaan tonnista kaupungille ns. vuorivuokraa mineraalilaadun ja - määrän perusteella. Kaupunki saa välittömästi korvauksen, koska yritys joutuu lajittelemaan ja punnitsemaan joka tonnin syöttäessään sitä valmistusprosessiin.
Tällainen sopimusmalli olisi sovellettavissa uusiin kaivoksiin ilman mitään uutta kaivosveroa, joka vähentäisi mielenkiintoa malmivarojen hyödyntämiseen. Taloudellisen hyödyn jakautuminen paikkakunnan ja valtion välillä tulisi harkita tapauskohtaisesti riippuen yhteiskunnan maksamista infrastruktuuri-investoinneista ja hyödynnettävän malmin tuotto-odotuksista.
Tärkeintä olisi kuitenkin, että suomalaiset saisivat mineraalivaroistaan kunnollisen korvauksen. Rojaltitulot valtiolle ovat nyt vain noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Politiikan teko kaivosten ympärillä erityisesti Vihreiden toimesta tulee vähitellen karkottamaan investoijat muihin maihin. Säännökset niin Suomen saamista maksuista mineraalivaroistaan kuin ympäristöasioistakin tulee olla yksinkertaisia ja toteuttamiskelpoisia käytännössä.
