Kuka maksaa ja mitä?

Valtiotieteiden tohtori Mikko Wennberg kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan rikkaiden osallistumisesta taloustalkoisiin. Sen mukaan hyvätuloisin 10 prosenttia maksaa jo 70 prosenttia progressiivisista tuloveroista. Faktatieto poikkeaa täysin meneillään olevasta keskustelusta rikkaiden osallistumisesta hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen.

Kaikista kotitalouksista, niin palkansaaja-, maatalous- kuin muistakin yrittäjäkotitalouksista, 60 prosenttia saa enemmän hyvätuloisten maksamia tulonsiirtoja kuin maksavat itse veroja. Vain 40 prosenttia kotitalouksista maksaa veroja positiivisesti. Hyvätuloiset ja progressiivista tuloveroa maksavat palkansaajat kantavat siis merkittävästi jo nyt taloudellista vastuuta hyvinvointivaltion palveluista.  

 

Alemmissa tuloluokissa pienituloiset kotitaloudet saavat kaikista tuloistaan jopa 80 prosenttia pelkkinä tulonsiirtoina. Eikö ole järkeen käypää, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset tällöin kohdentuvat niihin, jotka pääasiassa saavat tulonsiirtoja?

Kun Suomen Euroopan korkeimpiin kuuluvaa veroastetta ei voida enää nostaa, niin valtio ja kunnat ovat joutuneet velanoton tielle. Sen seurauksia yritetään korjata puuttumalla byrokratiaan ja julkishallinnon päällekkäisyyksiin kustannusten säästämiseksi.

Käytävään, pääasiassa vasemmiston pyörittämään, keskusteluun osallistumisesta hyvinvointivaltion rahoitukseen toivoisi faktoja ja rehellisyyttä.

 

 

Joustoa, ei vastakkain asettelua

Viime päivinä on keskusteltu julkisuudessa työajan pidentämisestä ja pyhäpäivien tuplapalkoista. Työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen kannat ovat molempiin asioihin päinvastaiset.

Julkisella sektorilla vuosityöaika on lyhyt pääasiassa pitkien lomien vuoksi. Ilmeisesti virastoissa on liian vahva miehitys, kun voidaan tehdä näin lyhyitä työaikoja.

Voisiko työajan pidentämisen sijaan tehdä kunnissa ja valtiolla irtisanomisia tarvittavan tuottavuushypyn saavuttamiseksi? Silloin ei tarvitse välittää ay-liikkeen kiukuttelusta. Yt-menettelyn kautta irtisanottaisiin henkilöstöä kuten yksityisellä sektorilla. Kunnat joutuvat nyt ottamaan lisää velkaa maksaakseen palkat.

Suomessa on kolmivuorotyössä maailman lyhyimpiä vuosityöaikoja sekä teollisuudessa että julkisella sektorilla. Monissa maissa tehdään kaksitoistatuntisia vuoroja. Yhtä vakanssia hoitaa usein vain kolme henkilöä vuosi-ja muiden vapaiden pitämiseksi. Meillä tarvitaan 5-7 henkilöä hoitamaan työehtosopimusten mukaan yhtä vakanssia sairastumisien, vuosilomien ja kirkkopyhien vuorottamiseksi.  Kustannukset ovat myös vastaavasti kilpailijoita korkeammat.

Pyhäpäivien tuplakorvausten poistaminen on saanut ay-liikkeessä jyrkän ein.  Sunnuntaisin ravintolat ovat kiinni, koska pyhäpäiväkorvausten vuoksi palkkakustannukset tuplaantuvat.  Jos tuplapaikkoja ei olisi, niin syntyisi nähtävästi tuhansia uusia palvelualojen työpaikkoja, kun turistit ja omat kansalaiset käyttäisivät palveluita.

Yhteiskunnassa on jo suuri joukko ihmisiä, joita ei koske työajat eivätkä pyhäpäiväkorvaukset. Monissa töissä kontrolloidaan vain työn tulosta , ei siihen käytettyä aikaa eikä paikkaakaan. Tyypillisiä ovat monet it-ammatit kotityöpäivineen.

Aika ajaa ohi  ay-liikkeen ja vasemmiston, jotka jäävät valittamaan kannattajiensa häviämistä ja uhkailemaan yleislakolla. Ja tietysti vastustamaan kaikkia muutoksia, jotka lisäisivät työpaikkoja.

Entinen sosiaalidemokraattien kansanedustaja Mikael Jungner sanoi vaalien jälkeen, että ay-liikkeen ja demareiden tulisi lähteä myönteisesti mukaan muutoksiin saadakseen kannattajansa takaisin. Tämä sanoma ei ole saavuttanut ei puolueen eikä ay-liikkeen johtoa.