Isot kunnat rahoittavat pieniä kuntia

Kuntien välillä toimii verontasausjärjestelmä, joka varmistaa jokaiselle kunnalle tuloja vähintään 90% kaikkien kuntien verojen keskiarvosta. Köyhien kuntien tuki rahoitetaan leikkaamalla rikkaimmilta kunnilta.

Vuonna 2012 perittiin 63 kunnalta lähes 800 miljoonaa euroa ja annettiin ne 257 kunnalle tasamaan verotulojen erisuuruista kertymää. Valtio tekee tasauksen valtionosuuspäätöksen yhteydessä.

Kunnallisen itsehallintojärjestelmän kannalta verotulojen tasausjärjestelmä ei ole saajan ongelma, vaikka suurimmillaan jopa kolmannes kunnallisverosta on maksettu  toisten kuntien verotuksessa. Pienet kunnat voivat vaatia omavaraisuutta esimerkiksi terveyspalveluiden osalta. Tosiasia on kuitenkin, että osa rahoituksesta on kerätty muista kuin omasta kunnasta.

Maksajakunnan itsehallinnon ja demokratian kannalta asia onkin ongelmallisempi. Kunnallisverohan kerätään verotuskunnan hyväksi eikä lahjoitettavaksi eteenpäin. Haluavatko esimerkiksi lappeenrantalaiset, että heiltä kerätyistä veroista maksetaan lemiläisten kustannuksia? Varsinkin kun suuri osa lemiläisistä käy vielä työssä Lappeenrannassa, mutta maksaa veronsa Lemille.

Kuntauudistusta on voitu lykätä verontasausjärjestelmän avulla. Sen tuloksena on menetetty kilpailukykyä sekä miljardeja euroja. Keskustapuolueen jäänti hallituksen ulkopuolelle on vihdoin mahdollistanut välttämättömän kuntauudistuksen, jolloin myös verontasausjärjestelmän tarpeellisuus voidaan punnitta.

Alustava laskelma valtion osuuden tasauksesta 2013  Etelä-Karjalassa antaa kuvaa todellisista maksajista ja saajista. Maksajia olivat Lappeenranta 1,5 ja Imatra 1,2 miljoonaa euroa.

Saajia olivat Parikkala 4,0  Savitaipale 2,2  Luumäki 2,0  Lemi 1,4 Rautjärvi 1,0 sekä Ruokolahti 0,3 ja Taipalsaari  0,2 miljoonaa euroa.

Valtionosuuksia saavat kaikki alueen kunnat ja ne vaihtelevat Lappeenrannan 100 miljoonasta Lemin 5 miljoonaan. Oma verokertymä ei riitä yhdelläkään kunnalla kattamaan palveluiden aiheuttamia kustannuksia.

 

Pienet kunnat vapaamatkustajia

Eksoten palveluiden saavutettavuuden ja kalleuden arvostelu jatkuu. Syystäkin, koska perusterveydenhuolto Etelä-Karjalassa on Suomen kallein.

Samaan aikaan pienet kunnat ovat jatkaneet kampanjaa omien terveyspalveluiden säilyttämiseksi nykytasolla. Asiaa ovat olleet masinoimassa pääasiassa Suomen keskustan kansanedustajat ja kuntapoliitikot.

Onko pienten kuntien terveyspalvelut saavutettavuudeltaan organisoitu tasapuolisesti kaikkiin muihin veronmaksajiin verrattuna?

Etelä-Karjalan pienten kuntien terveyspalveluverkoston tiheys asukasta kohden on ylivoimainen alueen kaupunkeihin verrattuna. Alueen kaupunkeihin pitäisi perustaa monia uusia terveydenhuollon pisteitä, että kattavuus asukasta kohden olisi yhtä suuri kuin pienissä kunnissa.

Tällä hetkellä kaupunkien reuna-alueilta on lähes yhtä pitkä matka sekä ajassa että kilometreissä terveyspalveluihin kuin olisi pienistä kunnista alueen kaupunkeihin, jos terveyspalveluita keskitettäisiin.

 Entä onko pienten kuntien terveyspalvelujen kustantaminen organisoitu tasapuolisesti kaikkiin muihin veronmaksajiin verrattuna?

Etelä-Karjalan pienten kuntien työpaikkaomavaraisuus ilman julkishallinnon työntekijöitä ja maanviljelijöitä lienee ainoastaan 10-15 %. Suuri osa asukkaista käy alueen kaupungeissa töissä, mutta maksaa verot asuinkuntaansa.

 Julkishallinnon palkat maksetaan osin oman kunnan verotuloilla ja  huomattavalta osin valtionapuina  muilta kansalaisilta kerätyillä veroilla. Viljelijöidenkin tulot muodostuvat suurimmalta osin kunnan ulkopuolelta valtion verovaroin rahoitetuista kotimaisista ja EU-tuista.

Etelä-Karjalan pienissä kunnissa osa yrityksistä saa verovaroista erilaisia tukia joko suoraan tai voimakkaasti valtion tukeman tuotteen kautta. Esimerkiksi sopivat bioenergiaan liittyvät tuotteet. Näin ollen yritysten kuten viljelijöidenkin maksamat verot kuntaan sisältävät jo muiden veronmaksajien maksamaa tukea.

Yhteenveto pienten kuntien mahdollisuuksista rahoittaa omia terveyspalveluita itsenäisesti osoittaa, että niiden kustannukset maksavat suurelta osin muut veronmaksajat. Eikö tällöin ole hieman itsekästä vaatia säilyttämään terveyspalvelut, kun niiden todellisilla maksajilla on itsellään asiat huonommin?

Keskustan levittämä propaganda pienten kuntien terveydenhuollon ahdingosta ja kuntaliitosten tarpeettomuudesta heikentää uskottavuutta politiikkaan ja erityisesti kansanedustajiin. Kansalaiset ymmärtävät erittäin hyvin vaikean taloustilanteen asettamat vaatimukset.