torstai 19. huhtikuuta 2012

Eliitin ja kansan moraalikäsitykset loittonevat toisistaan?


Törkeästä lahjontarikoksesta on luettu tuomiot. Joukko liikemiehiä ja tunnettu poliitikko saivat kovat tuomiot. Tuomion saajat ovat olleet ymmällään, koska sielussa ei ole rikoksen muruakaan.  Kansa on pitänyt pääsääntöisesti tuomioita oikeina.
Kanervan pitkä ura politiikassa on aiheuttanut hänelle nähtävästi vaikeuden ymmärtää omaa asemaansa oikein. Omaa lompsaa ei ole tarvinnut kymmeniin vuosiin aukaista ruoka-aikaan.
Tuskin iso joukko liikemiehiä on ollut niin viehättänyt Kanervan henkilöstä, että on ollut valmis sponsoroimaan hänen syntymäpäiväjuhliaan kymmenillä tuhansilla. Varsinais-Suomen maakuntakaavan kauppapaikat ovat kiinnostaneet. Tämä Kanervan olisi pitänyt omahyväisyydessään huomata.
Hyvä veli-verkoston toimia on nyt tutkittu ylemmällä tasolla. Sen sijaan jäävuoren huipun suuri alaosa, hyvä toveri-järjestelmä, on vielä tutkimatta. Lähes jokaisessa kunnassa poliitikkojen ja yritysten välinen toiminta ei aina kestä päivänvaloa. Kaavapäätökset ja niihin liittyvät kauppapaikat, kilpailuttaminen ja sen tasapuolisuus herättävät nurinaa.
Kuinka monen kunnallispoliitikon omakotitalossa tai kesämökissä on rakennusfirman kustantamat katto, seinät tai lvis-työt? Piikki on ollut auki milloin Levillä milloin Hampurissa. Tätä pyykkiä tuskin pestään, koska siihen on sekaantunut liian moni. Terroritasapaino toimii uhkana.
Eräs poliittisen korruption muoto on myös virkapaikkojen jako. Pätevin henkilö jää valitsematta. Eniten siitä kärsivät tavalliset kansalaiset heikkojen palveluiden muodossa.
Vanhakantainen poliittinen kähmintä ja sulle mulle- järjestelmä on toivottavasti tulossa tiensä päähän kovien rangaistusten myötä. Pelotteena toimii myös aktiivinen media, jonka ansioista, ei suinkaan viranomaisten, esillä oleva tapaus on saatu päivän valoon.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Neulanpistopolitiikka Venäjältä jatkuu



Suomessa on noussut kohu Venäjän Kingiseppin lähellä sijaitsevan Fosforitin lannoitetehtaan fosforipäästöistä Suomenlahteen. Suomen ympäristöministeri on lähtenyt korkealla profiililla neuvomaan venäläisyritystä ja – virkamiehiä ympäristöasioissa.
 Imperiumin vastaisku koettiin viime viikolla, kun Suomen valtion ympäristövirkamies pidätettiin valtioiden välillä sovitun ympäristöprojektin vesinäytteitä ottaessaan. Tämä tuskin tapahtuu paikallismiliisin omasta aloitteesta ilman käskyä ylempää. FSB kyttää ulkomaalaisten maahantuloa ja oleskelua tarkemmin kuin Neuvostoaikana. Virkamiehen näytteenotto ja oleskelu tehtaan tuntumassa on ollut varmasti tiedossa etukäteen.
Venäjän päästönormit vesistöön ovat eräitä maailman tiukempia teoriassa. Ne eivät ole kuitenkaan ehdottomia kuten meillä. Maksamalla virallisesti korvauksen ympäristöviranomaisille päästöjen ylityksestä, toimintaa voi jatkaa.
Esimerkkinä huippunykyaikaisella vesienpuhdistusjärjestelmällä varustetun miljoonan tonnin sellutehdas joutuisi Venäjällä maksamaan useita miljoonia euroja vuodessa normien ylityksestä. Yritys olisi viranomaisten mielivallan alainen, koska päästömittaustuloksista voidaan kiistellä loputtomiin. Normien ylitykset, todelliset tai kuvitellut, mahdollistavat yrityksen lisärahastuksen valtiolle ja ”lisäansiot” virkamiehille.
Lannoitetehdas lienee jo maksanut päästöylityksistä ja on tyytymätön, jos joutuisi vielä investoimaan päästöjen vähentämiseen. Viranomaiset eivät ole tyytyväisiä menettäessään lypsylehmän. Tätä taustaa vasten suomalaisen ympäristövirkamiehen pidätys on ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää.
Venäjällä on eräänä talouden painopistealueena maatalous ja sen tuottavuuden parantaminen. Lannoitetehdasta tuskin suljetaan eikä päästöjä vesistöön nähtävästi vähennetä venäläisin varoin, koska maatalouden kustannuksia ei haluta nostaa. Maksaja pitää löytää muualta.
Jäämme odottamaan Venäjän vastausta Suomen jättämään noottiin ja sitä, kuinka paljon EU ja samalla Suomi tulevat maksamaan jätevesipäästöjen vähentämisestä lannoitetehtaalta ja sen ympäristössä sijaitsevilta jätekasoilta.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Suomen mainetta vahingoitetaan Venäjällä



Radion aamuohjelmassa Venäjä verkossa 13.4.2012 Ylen ulkomaantoimittaja Jarmo Mäkelä käsitteli Suomesta annettua kuvaa Venäjän tiedotusvälineissä. Meidän poliitikkojemme vakuuttelemat hyvät suhteet maittemme välillä näyttäytyvät Venäjällä aivan toisessa valossa.
Tässä muutamia otteita ohjelmasta. ”Suomessa on vaarallista olla venäläinen äiti. Psykiatriseen hoitoon määrättyjä venäläisiä äitejä on kadonnut. Viranomaiset maksavat 25000€ jokaisesta lastenkotiin toimitetusta venäläisestä lapsesta. Lasten- ja vanhustenhoito on valtioterrorin ja yksityisen rikastumisen väline”.
 ”Suomessa on keskitysleirejä, jossa huostaan otettuihin lapsiin kohdistetaan psyykkistä ja seksuaalista väkivaltaa. Yhteiskunnan perusteita jäytää korruptio, joka tekee ihmisistä eläviä robotteja. Homoseksuaalisuuta propagoidaan kouluissa ja viiden miljoonan asukkaan maassa on miljoona alkoholistia”.
Kaksi Venäjän kansalaisjärjestöä on järjestänyt 16.4.2012 mielenosoituksen länsimaiden lastensuojelun julmuutta vastaan. Sen päätapahtuma pidettiin sattumoisin Suomen Moskovan suurlähetystön luona.
Tietolähteenä pidetään Helsingin yliopiston dosenttia Johan Bäckmania, joka on toiminut aktiivisena kommentoijana Venäjän tiedotusvälineissä viime vuosien suomalais-venäläisten parien lasten huoltajuuskiistoissa. Hänen venäläismielisten mielipiteidensä on katsottu sopivan Venäjän etuihin, jonka vuoksi ne ovat saaneet Venäjällä laajaa huomiota.
Meidän korvissamme edellä kerrottu kuulostaa uskomattomalta. Sen sijaan Venäjällä propaganda menee perille, koska Suomea tunteva ja täällä vieraileva joukko edustaa vain muutamaa prosenttia koko Venäjän väestöstä.
Asia on vakava. Eikö Suomen viranomaisilla ole mitään mahdollisuuksia puuttua maineemme tahraamiseen? Uusi seelantilaista ministeriä voidaan kormuutta hänen Suomen ivailuistaan. Sen sijaan Venäjän käyttäytymisen arvosteluun ei taida löytyä ministereitä eikä virkamiehiä.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Johtaja on palkkansa ja eläkkeensä ansainnut


Yrittäjät ja ammattijohtajat tuntevat itsensä lähes rikolliseksi yleisen mielipiteen leimatessa heitä ahneiksi ja oman edun tavoittelijoiksi korkeiden palkkojen ja eläkkeiden vuoksi. Samanlaista keskustelua käydään julkisuudessa monissa Euroopan maissa.
Vain suomalainen ilmiö on kuitenkin yli 100.000 vuodessa ansaitsevien kateellisuusvero ja yli 40.000 eläkkeiden ”verotuksen yhtenäistäminen tuloveron kanssa”. Kokoomus ja demarit ovat päättäneet nämä ” lisäbonukset”, kun eivät ole kyenneet sopimaan budjettisäästöistä. Poliitikkojen valta ja kansan verotaakka kasvavat sulassa sovussa.
Avoimella sektorilla yrittäjien voitot ja palkat määräytyvät yrityksen tuloksen perusteella. He voivat jäädä myös ilman palkkaa ja menettää koko omaisuutensa kuten kävi 1990-luvun lamassa.
Suomessa yritysjohtajien palkat ovat kansainvälisesti maltillisia verotus huomioitaessa. Keskijohdon palkat ovat jo lähes parhaiten palkattujen työntekijöiden tasolla ja usein monta kertaa pienempiä kuin ykkösjohtajan palkka.
Suljetun sektorin mm. valtion, kuntien, järjestöjen, ammattiyhdistysliikkeen, Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkauksen, kuntayhtymien, kirkon, kotimarkkinapankkien ja vakuutusyhtiöiden johdon palkat määräytyvät ”vaativuuden” ja palvelusajan pituuden mukaan. Hyvä toveri-verkosto takaa hyvän palkan useammille kuin hyvä veli-verkosto. Palkka juoksee aina ulkopuolisen maailman muutoksista huolimatta.
Harvoin paheksutaan formulakuljettajan ansioita, jotka voivat olla jopa 15-kertaa Suomen eniten ansaitsevan johtajan palkkaa korkeampia. NHL:n monet suomalaiset jääkiekkoilijat ansaitsevat yhtä paljon kuin maamme parhaat yritysjohtajat.
Kotimaisen jääkiekkoliigan keskinkertaiset luistelijat ansaitsevat enemmän kuin teollisuuden pitkälle koulutettu insinööri. Monet iskelmätähdet, joka eivät enää menestyisi The Voice of Finland – kilpailussa, ansaitsevat enemmän kuin useat kaupunginjohtajat.
Ilman yrittäjiä ja kansainvälisessä kilpailussa menestyviä yritysjohtajia ei pystytä takaamaan hyvinvointi palveluja ja nykyistä elintasoa. Yrittäjien ja johtajien edustamien yrityksien toiminnan vaikutuksella maksetaan pääosa veroista.