Talous ei lähde nousuun julistuksilla

Ilmassa näyttää olevan kaipuuta 1977 Korpilammen tyyppiseen yhteiskuntasopimukseen. Tuolloin tehtiin elvytykseen perustuva talousohjelma, jonka ansioista sosiaalidemokraatit pääministeri Kalevi Sorsan johdolla alkoivat ymmärtää paremmin elinkeinoelämän tarpeita.

En usko julistuksiin, joissa usein syntyy vain määräajaksi työpaikka muutamalle virkamiehelle veronmaksajien rahoilla. Jos niillä saisi kuitenkin vasemmiston taas pitkän tauon jälkeen paremmin huomioimaan elinkeinoelämän tarpeet, niin voisihan yhteiskuntasopimuksesta olla hyötyäkin. Perustellusti voi kuitenkin kysyä, onko enemmistö 25 prosentin vasemmistovähemmistön panttivanki?

Sosiaalidemokraattien Antti Rinne puhuu kauniisti viennin tukemisen tärkeydestä, mutta toimii kentällä puolueessa ja ammattiyhdistysliikkeen kulisseissa päinvastoin. Syntyy vaikutelma, että vasemmisto ja  ammattiyhdistysliike vihreiden säestämänä ovat ottaneet tehtäväkseen elinkeinoelämän toiminnan vaikeuttamisen eikä sen edistämisen.

Puolueet tekevät listojaan uutta hallitusohjelmaa varten. Tällöin olisi hyvä pitää mielessä, että jaettavaa rahaa syntyy vain vientiteollisuudessa ja maataloudessa, jotka todellisuudessa lisäävät tuotteillaan kansantuotteemme jalostusarvoa. Viennillä on ymmärrettävä myös laajaa palvelujen, koulutuksen ja kulttuurin vientiä.   

Politiikalla on merkityksensä talouden dynamiikassa, mutta sen vaikutus on kuitenkin varsin rajallinen. Viime aikojen tapahtumien perusteella tekisi mieli sanoa: onneksi.

Todellinen ja pysyvä talouskasvu voi perustua vain tutkimus - ja kehitystoimintaan, jota tehdään valtion ja elinkeinoelämän toimesta. Sitä tuetaan hyvin organisoiduilla ja kilpailukykyisillä yhteiskunnan palveluilla, joiden luomisessa ja jatkuvassa kehittämisessä poliitikoilla on tärkeä rooli ryhmäkuntaisten etujen ylinäkijänä.

 

 

Onko meidän puolustusratkaisu uskottava?

Keskustelu Suomen puolustuksesta on historiallisestikin saanut viimeisen vuoden aikana aivan uusia ulottavuuksia. Ummehtuneesta puolueettomuuskeskustelusta on siirrytty aivan realistiseen Suomen puolustukseen todellisuudessa vaikuttaviin asioihin. Tämän uudenkin keskusteluntilanteen on aiheuttanut meidän kohtalon yhteytemme Venäjään.

Venäjän aloittaessa soveltaa  uutta sodankäyntimuotoa Krimillä ja rikkomalla törkeästi noin sataa kansainvälistä sopimusta avautui myös suomalaisten silmät sille todellisuudelle, mitä Suomen ympäristössä voisi todella tapahtua. Huomattiin, että mahdollisesti Suomi ei selviytyisi yksin tulevasta sodasta.

Venäjän reaktioita peläten aloitettiin keskustelu aluksi varovaisesti yhteisistä puolustusmateriaalihankinnoista Ruotsin kanssa. Sittemmin on uskaltauduttu pohtimaan yhteisiä meri- ja ilmavoimien harjoituksia jopa yhteistä meri - ja ilmavalvontaa. Nyt ollaan jo keskustelemassa yhteistoiminnasta mahdollisen sodan aikana ja jopa puolustusliitosta.

Aivan äskettäin EU:n johto heitti koepallona ajatuksen EU:n yhteisistä sotajoukoista. Keskustelu on ollut esillä aiemminkin. Se on kuitenkin hiljentynyt, kun kukaan ei ole ymmärtänyt mitä niillä joukoilla tehdään. Pääosahan EU:n jäsenistä on jo Naton jäseniä. Miksi luoda kaksi päällekkäistä ja kallista organisaatiota?

Venäjä on investoimassa armeijansa modernisointiin noin 500 miljardia ja kehittämässä voimakkaasti sen kykyä toimia maailmanlaajuisesti. Tässä tilanteessa  Euroopan johtajat pitävät kuukausia kokouksia mahdollisista reaktioista Venäjää vastaan Ukrainassa, kuka päätös Venäjän hyökkäyksestä Krimille syntyi muutamassa tunnissa.

Suomen puolustusratkaisun osalta ollaan edelleen tilanteessa, jota kukaan ei oikein tohdi sanoa. Suomen pitää oman turvallisuutensa ja Venäjän arvaamattomuuden vuoksi liittyä Natoon.

Olisiko meidän syytä vielä kerran pohtia oman puolustuksen uskottavuutta ja tehokkuutta?

 

 

 

Kääritään hihat työn löytämiseksi

Kaakkois-Suomen talous on joutunut kuin huomaamattaan kansainvälisen voimapolitiikan välineeksi, kun Venäjä hyökkäsi vuosi sitten ensin Krimille ja myöhemmin Itä-Ukrainaan. Tästä aiheutunut pakotekierre romahdutti Itä-Suomessa ostosmatkailun ja osan elintarviketeollisuuden vientiä.

Kaupunkien keskustoissa on runsaasti vapaata tilaa. Yrittäjät ja työntekijät jäävät ilman tuloja ja maakunnan kaupungit ja kunnat ilman verotuloja. Tilanteeseen ei Suomen Pankin ennusteiden mukaan ole tulossa nopeaa muutosta, koska öljyn hinta ja ruplan kurssi pysyvät pitkään alhaalla.

Mitä pitäisi tehdä?

Ensinäkin Suomen tulee kaikin keinoin löytää keinoja  yritystensä auttamiseksi mukaan Yhdysvalloissa meneillään olevaan ja Euroopassa orastavaan kasvuun.  Toimenpiteiden tulee käsittää niin tuottavuuteen, tuotekehitykseen kuin verotukseenkin liittyviä toimia yrityksissä ja julkisella sektorilla.

Seutukunnan tasolla tulee edelleen ponnistella työpaikkojen löytämiseksi kaikille ihmisille. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä tulee kannustaa etsimään myyntiä länsimarkkinoilta. Venäjän markkinat ovat edelleenkin olemassa, mutta poliittinen tilanne ei salli osallistua kilpailuun siellä.

Maakuntaliitot ovat valmiina linkkinä alueen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten välillä. Opinahjoissa on kielitaitoisia, lahjakkaita ja motivoituneita nuoria, joita opettajat ovat valmiita ohjaamaan yrityksiin. Se vaati kuitenkin yrittäjiltä avointa ja ennakkoluulotonta lähestymistä koulujen opettajakuntaan.

Työttömäksi jääneen tule jaksaa edelleen laatia se viideskymmenes työhakemus työn löytämiseksi. Jos työtä ei löydy, niin mieli ja kunto on pidettävä hyvänä. Vaihtoehto voi löytyä lisäopiskelusta tai yrittäjyydestä.

Toivottavasti uusi hallitus on valmis omalta osaltaan tukemaan maakunnan talouden elpymistä.

Mihin rahat riittävät

Johtavat poliitikot ovat viime vuosina kyenneet pakenemaan ikäviä säästöpäätöksiä ennustamalla vuosi toisensa jälkeen tulevalle vuodelle talouskasvua, jota ei ole kuitenkaan tullut.

Poliitikkojen vastuunpakoilu ja ikävien päätösten välttämisoperaatio on nyt menossa puolustusmäärärahojen osalta. Ollaan mahdollisesti korottamassa Venäjän temppuilun vuoksi vain muutamalla kymmenellä miljoonalla vuosittaisia määrärahoja, jotka eivät edes kompensoi aiempina vuosina puolustusvoimien rivakasti toteuttamia säästöjä.

 Poliitikkojen mukaan liikekannallepanossa voidaan perustaa vain 200000 sotilaan armeija, koska suurempaan rahat eivät riitä. On kuulema parempi varustaa hyvin pienempi armeija kuin heikosti isompi joukko. Kenraalit tyytyvät päätöksiin mukisematta, vaikka monet taloustieteilijät ja professorit osallistuvat erikoisalansa julkiseen keskusteluun ja mielipidevaikuttamiseen.

Molempien määrärahojen perustelut ovat äänestäjien ajattelukykyä aliarvioiva. Rahaa varmasti riittäisi, jos poliitikkojen arvovalinnat olisivat toiset.

Tässä hieman kohteita valtion budjetista, joista voi alkaa etsiä tarvittavia lisäpuolustusmäärärahoja. Kuntien tukeminen 8,5 miljardia, työttömyysturva 2,75 miljardia, maataloustuet 2,6 miljardia, yliopistot 1,9 miljardia, kehitysapu 1,0 miljardia, ammattikorkeakoulut 0,9 miljardia ja opintotuki 0,9 miljardia.

Olaan tekemässä samanlaisia vastuuttomia päätöksiä kuin ennen Talvisotaa. Silloinkaan lisämäärärahoista poliitikot ja sotilasjohto eivät pystyneet päättämään, vaikka sota oli jo aavistettavissa.

Meillä oli kuitenkin varaa menettää useita satoja tuhansia ihmisiä kuolleina ja invalidisoituneena, luovuttaa 10 % maan pinta-alasta rakennuksineen, asuttaa ja rakentaa uusi elämä 500000 kansalaiselle ja maksaa raskaat sotakorvaukset. Hätä, epävarmuus ja kärsimys kohdistui kaikkiin kansalaisiin.

Saimme kuitenkin lähes joka pitäjään sankarihautausmaan kiitokseksi vastuuttomilta ja näköalattomilta poliitikolta.

 

 

Miksi politiikassa ei luoteta asiantuntijoihin

Suomessa poliitikkojen suurimmat puutteet ovat, että he eivät luota asiantuntijoihin ja toistavat samoja virheitä. Viimeisin esimerkki on juuri julkaistu valtionvarainministeriön talousennusteen saama vastaanotto.

Ennusteen tekemiseen osallistuu välittömästi  ministeriössä kymmeniä maistereita ja tohtoreita. Suomessa työhön osallistuu välillisesti Suomen pankki ja toistakymmentä tutkimuslaitosta ja pankkia. Kaikki edellä luetellut käyttävät tukenaan lisäksi satojen ulkomaalaisten tutkimuslaitosten tietoja ennusteidensa laatimiseen.

Kuitenkin jo julkaisupäivän iltauutisissa kolme mahdollisen tulevan hallituspuolueen puheenjohtajaa Juha Sipilä, Antti Rinne ja Timo Soini totesivat ylimielisesti, että ennusteen pohjalta ei voi suunnitella seuraavan vaalikauden politiikkaa. Kaiken huippuna joukossa on valtiovarainministeri, joka näin veti alaisiltaan maton alta. Eikö hän ole ollut johtamassa ministeriönsä työtä?

Edellistä hallitusohjelmaa tehdessä sosiaalidemokraattien valtiovarainministeri Jutta Urpilainen keksi omasta päästään vastoin oman puolueen asiantuntijoita kuluvalle hallituskaudelle 3 % talouskasvun välttääkseen ikävät säästötoimenpiteet.

Nyt samaa virhettä on toistamassa taas sosiaalidemokraattien Antti Rinne sekä kannatuksen menettämisen pelossa myös Juha Sipilä ja Timo Soini. Kaikki ovat mahdollisia tulevia hallituspuolueiden johtajia.

Kumpaa joukkoa, taloustutkijoita vai näitä politiikan helppoheikkejä, uskoisit mieluummin? Olemme suurella todennäköisyydellä muutaman vuoden kuluttua vielä heikommassa taloustilanteessa kuin nyt, koska kolmikon omasta päästään keksimää talouskasvua ei tule, ja välttämättömät säästöt jäävät taas tekemättä.

Vastuunkantajia, ja Sipilän kaipaama johtajuutta, ei näytä löytyvän Sipilästä itsestäkään, kun vastuu alkaa kolkutella ovella. On helpompaa mielistellä äänestäjiä kuin puhua totta.