Viranomaisten toimimattomuus herättää pelkoa kansalaisissa

Pakolaisasiat ovat velloneet koko kesän Euroopassa. Asia on herättänyt poliitikot ja viranomaiset vasta nyt, kun asiat ovat ryöstäytyneet käsistä.

Suomessa rajavartiolaitos, poliisi ja tulli ovat yllätetty pahemman kerran, kun pakolaisia satamäärin on osittain linja-autoissa ja osittain jalan ylittänyt rajan Torniossa ilman kontrollia Suomen viranomaisten toimesta.

Vasta viikon kuluttua siitä, kun ongelmat ovat alkaneet sisäasiainministeriö on ryhtynyt tehostamaan rajavalvontaa, vaikka sen olisi pitänyt olla toiminnassa ennen kuin ensimmäinen pakolaislinja-auto ylittää Suomen rajan. Mikä on Ruotsin ja Suomen viranomaisten yhteistoiminnan ja Suomen rajaviranomaisten tiedustelun taso? Maassa on satoja ehkä jo tuhansia ulkomaalaisia ilman rekisteröintiä.

Ruotsin ja Suomen välinen raja on joka tapauksessa valtakuntien raja, vaikka sen valvonta normaaliaikana onkin vähäisempää.

Rajavartiolaitoksen johto on valitellut resurssien vähenemistä itärajalla, kun väkeä joudutaan siirtämään Ruotsin rajalle. Eikö liikenne itärajalla ole suurin piirtein puolittunut huippuajoista? Eikö tehdyt kymmenien miljoonien investoinnit  valvontaan ole tehostaneet toimintaa ja vähentäneet henkilöstön tarvetta valmiuden alentumatta? Tarvitaanko todella sama määrä työntekijöitä itärajalle kuin ennen?

Väistämättä tulee mieleen Vihreiden miesten ilmestyminen Krimille. Voiko heitäkin kuljettaa viikon linja-autoilla Suomeen ilman minkäänlaista viranomaisreaktiota? Tornion sekasorronkaan ei pitänyt olla mahdollista.

 

 

 

Fennovoiman johto edesvastuuton

Fennovoima on ilmoittanut saaneensa kroatialaiselta Migrit Solarjana Energijalta 150 miljoonan rahoitussitoumuksen Pyhäjoelle mahdollisesti rakennettavaan atomivoimalaan. Se antaisi yritykselle yhdeksän prosentin omistusosuuden Fennovoimasta.

Valitettavasti yritys ei täytä miltään osin näin vakavan, yhteiskunnallisesti  ja poliittisesti aran hankkeen kriteereitä. Uusi yhtiö on perustettu aivain äskettäin vain alle 30000 euron osakepääomalla, ja sen liikevaihto on tällä hetkellä alle puoli miljoonaa.

Yhtiöllä ei ole mitään kokemusta ydinvoimasta, ja muukin energialiiketoimintaan liittyvä osaaminen ja kokemus ovat heiveröistä kahden tuulivoimalan omistuksen kautta.

Yrityksen omitus ja rahoitus viittaavat vahvasti Venäjälle ja sivupolkuja pitkin Rosatomiin. Ei ole mahdollista, että tällainen lähes pöytälaatikkofirma mitättömällä osakepääomalla ja osaamisella muuten saisi 150 miljoonaa lainaa. Ei olisi yllätys, jos lainaajana olisi  Venäjän valtion omistama Sberbank tai joku sen lukuisista tytäryhtiöistä, joita käytetään jälkien häivyttämiseen.

Suurin kritiikki asiassa kohdistuu kuitenkin ilmeisen kokemattomaan ja heikkoa politiikan lukusilmää omaavaan Fennovoiman johtoon. He asettavat valtiovallan erittäin ikävään välikäteen harkitsemattomalla esityksellään.

Elinkeinoministeriö joutuu selvittämään Migrit Solarjana Energijan taustoja. Varmoja tuloksia voi olla pitävästi vaikea löytää, jolloin yrityksen rahoitusesitystä on hankala hylätä. 

Hylkääminen voisi puolestaan kiristää poliittisia suhteita Suomen ja Venäjän välillä sekä vaikeuttaa Fortumin vesivoimaneuvotteluja ja jopa koko sen toimintaa Venäjällä. Soppa on valmis ja alkaa kiehua yli.

 

 

Kuka maksaa ja mitä?

Valtiotieteiden tohtori Mikko Wennberg kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan rikkaiden osallistumisesta taloustalkoisiin. Sen mukaan hyvätuloisin 10 prosenttia maksaa jo 70 prosenttia progressiivisista tuloveroista. Faktatieto poikkeaa täysin meneillään olevasta keskustelusta rikkaiden osallistumisesta hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen.

Kaikista kotitalouksista, niin palkansaaja-, maatalous- kuin muistakin yrittäjäkotitalouksista, 60 prosenttia saa enemmän hyvätuloisten maksamia tulonsiirtoja kuin maksavat itse veroja. Vain 40 prosenttia kotitalouksista maksaa veroja positiivisesti. Hyvätuloiset ja progressiivista tuloveroa maksavat palkansaajat kantavat siis merkittävästi jo nyt taloudellista vastuuta hyvinvointivaltion palveluista.  

 

Alemmissa tuloluokissa pienituloiset kotitaloudet saavat kaikista tuloistaan jopa 80 prosenttia pelkkinä tulonsiirtoina. Eikö ole järkeen käypää, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset tällöin kohdentuvat niihin, jotka pääasiassa saavat tulonsiirtoja?

Kun Suomen Euroopan korkeimpiin kuuluvaa veroastetta ei voida enää nostaa, niin valtio ja kunnat ovat joutuneet velanoton tielle. Sen seurauksia yritetään korjata puuttumalla byrokratiaan ja julkishallinnon päällekkäisyyksiin kustannusten säästämiseksi.

Käytävään, pääasiassa vasemmiston pyörittämään, keskusteluun osallistumisesta hyvinvointivaltion rahoitukseen toivoisi faktoja ja rehellisyyttä.

 

 

Joustoa, ei vastakkain asettelua

Viime päivinä on keskusteltu julkisuudessa työajan pidentämisestä ja pyhäpäivien tuplapalkoista. Työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen kannat ovat molempiin asioihin päinvastaiset.

Julkisella sektorilla vuosityöaika on lyhyt pääasiassa pitkien lomien vuoksi. Ilmeisesti virastoissa on liian vahva miehitys, kun voidaan tehdä näin lyhyitä työaikoja.

Voisiko työajan pidentämisen sijaan tehdä kunnissa ja valtiolla irtisanomisia tarvittavan tuottavuushypyn saavuttamiseksi? Silloin ei tarvitse välittää ay-liikkeen kiukuttelusta. Yt-menettelyn kautta irtisanottaisiin henkilöstöä kuten yksityisellä sektorilla. Kunnat joutuvat nyt ottamaan lisää velkaa maksaakseen palkat.

Suomessa on kolmivuorotyössä maailman lyhyimpiä vuosityöaikoja sekä teollisuudessa että julkisella sektorilla. Monissa maissa tehdään kaksitoistatuntisia vuoroja. Yhtä vakanssia hoitaa usein vain kolme henkilöä vuosi-ja muiden vapaiden pitämiseksi. Meillä tarvitaan 5-7 henkilöä hoitamaan työehtosopimusten mukaan yhtä vakanssia sairastumisien, vuosilomien ja kirkkopyhien vuorottamiseksi.  Kustannukset ovat myös vastaavasti kilpailijoita korkeammat.

Pyhäpäivien tuplakorvausten poistaminen on saanut ay-liikkeessä jyrkän ein.  Sunnuntaisin ravintolat ovat kiinni, koska pyhäpäiväkorvausten vuoksi palkkakustannukset tuplaantuvat.  Jos tuplapaikkoja ei olisi, niin syntyisi nähtävästi tuhansia uusia palvelualojen työpaikkoja, kun turistit ja omat kansalaiset käyttäisivät palveluita.

Yhteiskunnassa on jo suuri joukko ihmisiä, joita ei koske työajat eivätkä pyhäpäiväkorvaukset. Monissa töissä kontrolloidaan vain työn tulosta , ei siihen käytettyä aikaa eikä paikkaakaan. Tyypillisiä ovat monet it-ammatit kotityöpäivineen.

Aika ajaa ohi  ay-liikkeen ja vasemmiston, jotka jäävät valittamaan kannattajiensa häviämistä ja uhkailemaan yleislakolla. Ja tietysti vastustamaan kaikkia muutoksia, jotka lisäisivät työpaikkoja.

Entinen sosiaalidemokraattien kansanedustaja Mikael Jungner sanoi vaalien jälkeen, että ay-liikkeen ja demareiden tulisi lähteä myönteisesti mukaan muutoksiin saadakseen kannattajansa takaisin. Tämä sanoma ei ole saavuttanut ei puolueen eikä ay-liikkeen johtoa.

 

 

Vale, emävale, tutkimustulos

Soten maakuntamalli kuntien suosikki. Näin otsikoi YLE:n tekstitv Suomen kunnanjohtajien mielipidettä sosiaali -  ja terveyspalveluiden uudistamisesta.

Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyssä alle puolet 300 vastaajista kannatti maakuntamallia. Kolmannes kannatti maakunnallisia itsehallintoalueita ja vain joka kymmenes järjestämisvastuun antamista valtiolle.

Kun todellisuudessa kyselyyn vastasi vain 40 prosenttia 300 : sta, niin vastaajia oli yhteensä 120. Suosituinta maakuntamallia kannatti siis ainoastaan alle puolet vastaajista, nähtävästi vain 50 kunnanjohtajaa, itsehallintoalueita kannatti 40 ja valtiolle siirtämistä 12 kunnanjohtajaa.

Ei tuo maakuntamalli niin kovin suosittu ollut, koska Suomen kaikista kunnista sitä kannatti 50 kunnanjohtajaa eli ainoastaan 17 %. Kyselyn tulosta voisi ehkä oikeimmin luonnehtia kunnanjohtajien vastausprosentin perusteella toteamalla, että kunnanjohtajien mielestä uudistus ei voisi vähempää kiinnostaa.

Nukkuvia kunnanjohtajia oli yli 60 % eli 180. Uusi hallitus joutunee edelleen puskemaan sote-uudistusta voimalla eteenpäin.

Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely ei kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua, ja se jää tökeröksi mielipiteiden muokkausyritykseksi.

 

 

Talous ei lähde nousuun julistuksilla

Ilmassa näyttää olevan kaipuuta 1977 Korpilammen tyyppiseen yhteiskuntasopimukseen. Tuolloin tehtiin elvytykseen perustuva talousohjelma, jonka ansioista sosiaalidemokraatit pääministeri Kalevi Sorsan johdolla alkoivat ymmärtää paremmin elinkeinoelämän tarpeita.

En usko julistuksiin, joissa usein syntyy vain määräajaksi työpaikka muutamalle virkamiehelle veronmaksajien rahoilla. Jos niillä saisi kuitenkin vasemmiston taas pitkän tauon jälkeen paremmin huomioimaan elinkeinoelämän tarpeet, niin voisihan yhteiskuntasopimuksesta olla hyötyäkin. Perustellusti voi kuitenkin kysyä, onko enemmistö 25 prosentin vasemmistovähemmistön panttivanki?

Sosiaalidemokraattien Antti Rinne puhuu kauniisti viennin tukemisen tärkeydestä, mutta toimii kentällä puolueessa ja ammattiyhdistysliikkeen kulisseissa päinvastoin. Syntyy vaikutelma, että vasemmisto ja  ammattiyhdistysliike vihreiden säestämänä ovat ottaneet tehtäväkseen elinkeinoelämän toiminnan vaikeuttamisen eikä sen edistämisen.

Puolueet tekevät listojaan uutta hallitusohjelmaa varten. Tällöin olisi hyvä pitää mielessä, että jaettavaa rahaa syntyy vain vientiteollisuudessa ja maataloudessa, jotka todellisuudessa lisäävät tuotteillaan kansantuotteemme jalostusarvoa. Viennillä on ymmärrettävä myös laajaa palvelujen, koulutuksen ja kulttuurin vientiä.   

Politiikalla on merkityksensä talouden dynamiikassa, mutta sen vaikutus on kuitenkin varsin rajallinen. Viime aikojen tapahtumien perusteella tekisi mieli sanoa: onneksi.

Todellinen ja pysyvä talouskasvu voi perustua vain tutkimus - ja kehitystoimintaan, jota tehdään valtion ja elinkeinoelämän toimesta. Sitä tuetaan hyvin organisoiduilla ja kilpailukykyisillä yhteiskunnan palveluilla, joiden luomisessa ja jatkuvassa kehittämisessä poliitikoilla on tärkeä rooli ryhmäkuntaisten etujen ylinäkijänä.

 

 

Onko meidän puolustusratkaisu uskottava?

Keskustelu Suomen puolustuksesta on historiallisestikin saanut viimeisen vuoden aikana aivan uusia ulottavuuksia. Ummehtuneesta puolueettomuuskeskustelusta on siirrytty aivan realistiseen Suomen puolustukseen todellisuudessa vaikuttaviin asioihin. Tämän uudenkin keskusteluntilanteen on aiheuttanut meidän kohtalon yhteytemme Venäjään.

Venäjän aloittaessa soveltaa  uutta sodankäyntimuotoa Krimillä ja rikkomalla törkeästi noin sataa kansainvälistä sopimusta avautui myös suomalaisten silmät sille todellisuudelle, mitä Suomen ympäristössä voisi todella tapahtua. Huomattiin, että mahdollisesti Suomi ei selviytyisi yksin tulevasta sodasta.

Venäjän reaktioita peläten aloitettiin keskustelu aluksi varovaisesti yhteisistä puolustusmateriaalihankinnoista Ruotsin kanssa. Sittemmin on uskaltauduttu pohtimaan yhteisiä meri- ja ilmavoimien harjoituksia jopa yhteistä meri - ja ilmavalvontaa. Nyt ollaan jo keskustelemassa yhteistoiminnasta mahdollisen sodan aikana ja jopa puolustusliitosta.

Aivan äskettäin EU:n johto heitti koepallona ajatuksen EU:n yhteisistä sotajoukoista. Keskustelu on ollut esillä aiemminkin. Se on kuitenkin hiljentynyt, kun kukaan ei ole ymmärtänyt mitä niillä joukoilla tehdään. Pääosahan EU:n jäsenistä on jo Naton jäseniä. Miksi luoda kaksi päällekkäistä ja kallista organisaatiota?

Venäjä on investoimassa armeijansa modernisointiin noin 500 miljardia ja kehittämässä voimakkaasti sen kykyä toimia maailmanlaajuisesti. Tässä tilanteessa  Euroopan johtajat pitävät kuukausia kokouksia mahdollisista reaktioista Venäjää vastaan Ukrainassa, kuka päätös Venäjän hyökkäyksestä Krimille syntyi muutamassa tunnissa.

Suomen puolustusratkaisun osalta ollaan edelleen tilanteessa, jota kukaan ei oikein tohdi sanoa. Suomen pitää oman turvallisuutensa ja Venäjän arvaamattomuuden vuoksi liittyä Natoon.

Olisiko meidän syytä vielä kerran pohtia oman puolustuksen uskottavuutta ja tehokkuutta?

 

 

 

Kääritään hihat työn löytämiseksi

Kaakkois-Suomen talous on joutunut kuin huomaamattaan kansainvälisen voimapolitiikan välineeksi, kun Venäjä hyökkäsi vuosi sitten ensin Krimille ja myöhemmin Itä-Ukrainaan. Tästä aiheutunut pakotekierre romahdutti Itä-Suomessa ostosmatkailun ja osan elintarviketeollisuuden vientiä.

Kaupunkien keskustoissa on runsaasti vapaata tilaa. Yrittäjät ja työntekijät jäävät ilman tuloja ja maakunnan kaupungit ja kunnat ilman verotuloja. Tilanteeseen ei Suomen Pankin ennusteiden mukaan ole tulossa nopeaa muutosta, koska öljyn hinta ja ruplan kurssi pysyvät pitkään alhaalla.

Mitä pitäisi tehdä?

Ensinäkin Suomen tulee kaikin keinoin löytää keinoja  yritystensä auttamiseksi mukaan Yhdysvalloissa meneillään olevaan ja Euroopassa orastavaan kasvuun.  Toimenpiteiden tulee käsittää niin tuottavuuteen, tuotekehitykseen kuin verotukseenkin liittyviä toimia yrityksissä ja julkisella sektorilla.

Seutukunnan tasolla tulee edelleen ponnistella työpaikkojen löytämiseksi kaikille ihmisille. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä tulee kannustaa etsimään myyntiä länsimarkkinoilta. Venäjän markkinat ovat edelleenkin olemassa, mutta poliittinen tilanne ei salli osallistua kilpailuun siellä.

Maakuntaliitot ovat valmiina linkkinä alueen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten välillä. Opinahjoissa on kielitaitoisia, lahjakkaita ja motivoituneita nuoria, joita opettajat ovat valmiita ohjaamaan yrityksiin. Se vaati kuitenkin yrittäjiltä avointa ja ennakkoluulotonta lähestymistä koulujen opettajakuntaan.

Työttömäksi jääneen tule jaksaa edelleen laatia se viideskymmenes työhakemus työn löytämiseksi. Jos työtä ei löydy, niin mieli ja kunto on pidettävä hyvänä. Vaihtoehto voi löytyä lisäopiskelusta tai yrittäjyydestä.

Toivottavasti uusi hallitus on valmis omalta osaltaan tukemaan maakunnan talouden elpymistä.

Mihin rahat riittävät

Johtavat poliitikot ovat viime vuosina kyenneet pakenemaan ikäviä säästöpäätöksiä ennustamalla vuosi toisensa jälkeen tulevalle vuodelle talouskasvua, jota ei ole kuitenkaan tullut.

Poliitikkojen vastuunpakoilu ja ikävien päätösten välttämisoperaatio on nyt menossa puolustusmäärärahojen osalta. Ollaan mahdollisesti korottamassa Venäjän temppuilun vuoksi vain muutamalla kymmenellä miljoonalla vuosittaisia määrärahoja, jotka eivät edes kompensoi aiempina vuosina puolustusvoimien rivakasti toteuttamia säästöjä.

 Poliitikkojen mukaan liikekannallepanossa voidaan perustaa vain 200000 sotilaan armeija, koska suurempaan rahat eivät riitä. On kuulema parempi varustaa hyvin pienempi armeija kuin heikosti isompi joukko. Kenraalit tyytyvät päätöksiin mukisematta, vaikka monet taloustieteilijät ja professorit osallistuvat erikoisalansa julkiseen keskusteluun ja mielipidevaikuttamiseen.

Molempien määrärahojen perustelut ovat äänestäjien ajattelukykyä aliarvioiva. Rahaa varmasti riittäisi, jos poliitikkojen arvovalinnat olisivat toiset.

Tässä hieman kohteita valtion budjetista, joista voi alkaa etsiä tarvittavia lisäpuolustusmäärärahoja. Kuntien tukeminen 8,5 miljardia, työttömyysturva 2,75 miljardia, maataloustuet 2,6 miljardia, yliopistot 1,9 miljardia, kehitysapu 1,0 miljardia, ammattikorkeakoulut 0,9 miljardia ja opintotuki 0,9 miljardia.

Olaan tekemässä samanlaisia vastuuttomia päätöksiä kuin ennen Talvisotaa. Silloinkaan lisämäärärahoista poliitikot ja sotilasjohto eivät pystyneet päättämään, vaikka sota oli jo aavistettavissa.

Meillä oli kuitenkin varaa menettää useita satoja tuhansia ihmisiä kuolleina ja invalidisoituneena, luovuttaa 10 % maan pinta-alasta rakennuksineen, asuttaa ja rakentaa uusi elämä 500000 kansalaiselle ja maksaa raskaat sotakorvaukset. Hätä, epävarmuus ja kärsimys kohdistui kaikkiin kansalaisiin.

Saimme kuitenkin lähes joka pitäjään sankarihautausmaan kiitokseksi vastuuttomilta ja näköalattomilta poliitikolta.

 

 

Miksi politiikassa ei luoteta asiantuntijoihin

Suomessa poliitikkojen suurimmat puutteet ovat, että he eivät luota asiantuntijoihin ja toistavat samoja virheitä. Viimeisin esimerkki on juuri julkaistu valtionvarainministeriön talousennusteen saama vastaanotto.

Ennusteen tekemiseen osallistuu välittömästi  ministeriössä kymmeniä maistereita ja tohtoreita. Suomessa työhön osallistuu välillisesti Suomen pankki ja toistakymmentä tutkimuslaitosta ja pankkia. Kaikki edellä luetellut käyttävät tukenaan lisäksi satojen ulkomaalaisten tutkimuslaitosten tietoja ennusteidensa laatimiseen.

Kuitenkin jo julkaisupäivän iltauutisissa kolme mahdollisen tulevan hallituspuolueen puheenjohtajaa Juha Sipilä, Antti Rinne ja Timo Soini totesivat ylimielisesti, että ennusteen pohjalta ei voi suunnitella seuraavan vaalikauden politiikkaa. Kaiken huippuna joukossa on valtiovarainministeri, joka näin veti alaisiltaan maton alta. Eikö hän ole ollut johtamassa ministeriönsä työtä?

Edellistä hallitusohjelmaa tehdessä sosiaalidemokraattien valtiovarainministeri Jutta Urpilainen keksi omasta päästään vastoin oman puolueen asiantuntijoita kuluvalle hallituskaudelle 3 % talouskasvun välttääkseen ikävät säästötoimenpiteet.

Nyt samaa virhettä on toistamassa taas sosiaalidemokraattien Antti Rinne sekä kannatuksen menettämisen pelossa myös Juha Sipilä ja Timo Soini. Kaikki ovat mahdollisia tulevia hallituspuolueiden johtajia.

Kumpaa joukkoa, taloustutkijoita vai näitä politiikan helppoheikkejä, uskoisit mieluummin? Olemme suurella todennäköisyydellä muutaman vuoden kuluttua vielä heikommassa taloustilanteessa kuin nyt, koska kolmikon omasta päästään keksimää talouskasvua ei tule, ja välttämättömät säästöt jäävät taas tekemättä.

Vastuunkantajia, ja Sipilän kaipaama johtajuutta, ei näytä löytyvän Sipilästä itsestäkään, kun vastuu alkaa kolkutella ovella. On helpompaa mielistellä äänestäjiä kuin puhua totta.

 

Keskusta unohtaa oman saamattomuutensa

Eduskuntavaalit lähestyvät ja opposition kritiikki kiihtyy. Keskusta galluppien innoittamana ja perussuomalaisten säestämänä arvostelee usein asiattomasti  hallitusta.

Hallitus on tehnyt virheitä. Sosialidemokraattien odotus viiden prosentin talouskasvusta ei ole toteutunut. Puolet säästöjä ja puolet velkaa - periaate on ajanut maan talouden entistä heikompaan tilaan.

Hallitus on joutunut ottamaan lisävelkaa valtion kahdeksan vuoden tuloverokertymän verran. Sen takaisinmaksu  ilman reipasta talouskasvua vie pitkään, vaikka julkisia palveluja riisuttaisiinkin kovalla kädellä. Merkittävä negatiivinen asia hallituksen työskentelyssä on ollut myös kuntauudistuksen keskenjääminen.

Keskusta galluphurmiossaan unohtaa  johtamiensa hallitusten saamattomuuden. Tarve uudistuksille ei ole syntynyt vasta 2011 kesällä nykyisen hallituskauden alkaessa. Jäätteenmäen, Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset eivät ole vähentäneet kuntien palveluja eurollakaan keskustan oman vaikutusvallan vähenemisen pelossa.

Edellinen keskustajohtoinen hallitus ei ole kyennyt vähentämään myöskään valtion menoja. Kun taas nykyinen hallitus on vähentänyt niitä kolmella miljardilla.

Eläkeuudistusta  keskustajohtoiset  hallitukset eivät saaneet aikaisekseen. Myös sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus jäi  puheen tasolle. Kokemuksen perusteella uuden mahdollisen  keskustajohtoisen hallituksen päätöksentekokyky voisi siis olla jopa nykyistä hallitusta huonompi.

Puheenjohtaja Juha Sipilä pitää näkyvästi esillä pienten ja keskisuurten yritysten tukemista eri tavoin, vaikka maassamme on jo satoja julkisia ja yksityisiä tukiorganisaatioita ja - muotoja valtakunnallisella sekä paikallisella tasolla. Haluaako Sipilä aloittaa "maataloustuet" veronmaksajien kustantamana pienille yrityksille puolueensa tuen varmistamiseksi ?

Keskustalla tulee olemaan täysi työ gallup-kannatuksensa säilyttämiseksi. Se ei välttämättä edes onnistu, kun vaalikeskusteluissa muut puolueet ryhtyvät joukolla ampumaan alas keskustan  vaaliteemoja ja muistelemaan sen viime vaalien rahoitussotkuja säätiöissä ja liikemiesten kanssa.

 

Palkankorotukset ylittäneet moninkertaisesti jaettavissa olevan tulon

Elinkeinoelämän järjestöt, monet talousasiantuntijat ja poliitikot ovat esittäneet äärimaltillisia palkankorotuksia, jotka ay - johtajat yksimielisesti ovat torjuneet kotimaista kysyntää heikentävinä.

Ay- johtajilta toivoisi kykyä ja halua ymmärtää tosiasioita. Palkkojen korotukset niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla ovat ylittäneet viime vuosina moninkertaisesti jaettavissa olevan tulon.

Professori Reino Hjerppe (HS 8.1.2015) analysoi ansiokkaasti Suomen palkkakehitystä. Vuosien 2005-2013 välisenä aikana yksityisen sektorin palkat nousivat 28,6 prosenttia, valtion 35,7 prosenttia ja kuntien 31,2 prosenttia.

Samana ajanjaksona reaalinen bruttokansantuotteen kasvu oli vain 4 prosenttia. Korotukset ovat ylittäneet 7-9  kertaisesti jaettavissa olevan tulon.

Ongelmaksi on muodostunut myös se, että julkisesta sektorista on tullut palkkajohtaja. Sen ei tarvitse hinnoitella palveluitaan kansainvälisessä kilpailussa kuten vientiyritykset tekevät. Julkisen sektorin palkankorotukset kerätään lisäämällä verotaakkaa poliitikkojen toimesta veronmaksajilta kysymättä.

Kevään hallitusneuvottelut voivat olla vaikeat. Jos sosiaalidemokraatit, ay-liikkeen puolueosasto, eivät osallistu hallitukseen, niin työmarkkinoilla riittää rauhattomuuksia. Jos keskusta tulee hallitukseen, niin kuntauudistus voi olla kovan työn takana.

Jos sekä keskusta että sosiaalidemokraatit ovat hallituksessa, niin lehmänkauppoja palkoista ja kuntauudistuksesta riittänee. Talouden tervehdyttäminen saattaa jäädä puolueiden edun jalkoihin. Tällöin kärsijänä on taas maan talous ja viime kädessä kansalaiset.

Oli hallitus millainen tahansa, niin tuottavuuden ylittäviin palkkaratkaisuihin ei ole varaa millään sektorilla. Siitä hallituksen tulee pitää huolta tarvittaessa työmarkkinajärjestöjä painostaen. Julkisen sektorin palkkasummaa pitää voida alentaa maltillisella palkkapolitiikalla ja henkilöstöä vähentämällä.