Lappeenrannan kaupungin salailu jatkuu

Lappeenrannan kaupungin toimintojen yhtiöittäminen on eräs tapa salata tietoa tehtiin sitä tarkoituksella tai ei. Tätä voidaan pitää "rakenteellisena salaamisena". Kaupunkiyhtiöiden salailusta löytyy viime vuosilta useita esimerkkejä.

Tämä kulttuuri jatkuu yhtiöittämällä esimerkiksi teatteri. Tässä taloustilanteessa on vaikea ymmärtää, miksi sitä varten palkataan uusi talouspäällikkö ulkoa, kun entisiäkin päälliköitä on liikaa.

Miksi kaupunkiyhtiöitä ja niiden sisältämää byrokratiaa ei pureta? Avoimuus lisääntyisi  ja turhat hallintokustannukset alenisivat merkittävästi.

Kaupungin strategia - ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarisen kehotti hieman ylimielisesti  etsimään kaupungin talouteen liittyvää tietoa talousarvion liitteistä (E-S 27.7). Lähteet ovat varmasti kaikkien taloudesta kiinnostuneiden tiedossa.  

Yleensä kaupunki tiedottaa vain talousarviolainoista, jotka ovat noin 3000 €/asukas. Kun tähän lisätään kaupunkiyhtiöiden velat, niin luku nousee 7000 €/asukas. Jos mukaan otetaan kaupungin noin 450 miljoonan takausvastuut, joista ei yleensä puhuta, niin luku pomppaa jo 14000 €/asukas.

Edellä mainittuihin summiin eivät sisälly välilliset vastuut kaupungin osakkuuden suhteessa eri kuntainliitoissa . Esimerkiksi ainoastaan Eksoten, joka velkaantuu hyvää vauhtia, veloista ja velvoitteista 64 % on Lappeenrannan vastuulla.

Kaupungin talousjohto pystyisi halutessaan keräämään nämä tiedot talousarvion liitteeseen, jolloin myös valtuutetuille ja kuntalaisille syntyisi kokonaisnäkemys kaikista kaupungin suorista ja välillisistä talousvastuista.

Onko talouden kokonaisuus, "himmelit",  edes talousjohdon hallinnassa vai pelottaako loppusumman suuruuden julkaiseminen? Alkaisivatko puheet kriisikunnasta?

 

Veronkorotuksille ei, säästöohjelmalle kyllä

Lappeenrannan suunnitelmat korottaa veroprosentiksi 21 on saanut aikaan ankaran vastalausemyrskyn. Säästöohjelma veronkorotuksen sijaan on saanut laajaa kannatusta. Sen suuruudeksi on kaavailtu 16 miljoonaa euroa.

Kaupungin itse tuottaman, ulkoistaman tai sen tukeman palvelutuotannon kokonaisarvo lienee lähes miljardi euroa. Demokraattisen päätöksenteon piirissä eli kaupungin talousarviossa on siitä jo vähemmän kuin puolet.

Loput puoli miljardia muodostuu kaupunkiyhtiöistä (suurimpana Lappeenrannan Energia), kuntainliitoista (merkittävimpänä Eksote) ja muusta taloudellisesti  vähäisemmästä kaupungin tukemasta kolmannen sektorin tuottamasta palvelutarjonnasta.

Talouden tervehdyttämisohjelmaa pidetään radikaalina. Sitä se on vain veronkorotuksen osalta, joka vie Lappeenrannan Suomessa kireimmin verotettujen kaupunkien joukkoon. Valitsemalla helpon veronkorotustien kaupunki on kuitenkin varsin pian yhtä kurjassa tilanteessa kuin nyt.

Ainoa pysyvä lääke talouden tervehdyttämiseen on säästöohjelma. Suunniteltu 16 miljoonan euron ohjelma on kuitenkin aivan liian mitätön tilanteen korjaamiseen. Se on koko kaupungin palvelutuotannon arvosta vain alle kaksi prosenttia ja talousarvionkin loppusummasta vain kolme prosenttia. Se ei todella auta kaupunkia ulos talousahdingosta.

Riittävän vaikuttavan säästöohjelman aikaansaaminen vaatii puuttumista myös kustannuseristä suurimpaan eli palkkakustannuksiin, jotka ovat noin 70 prosenttia kaikista kustannuksista. Kaupungin, sen kaupunkiyhtiöiden ja osakkuuskuntainliittojen on ryhdyttävä henkilöstön vähennyksiin ja lomautuksiin mitä pikemmin.

Kaupungin veloista, takauksista ja muista sitoumuksista on saatava luotettavaa tietoa. Lappeenranta on ulkoistanut kaikkiin muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna poikkeuksellisen laajasti toimintojaan, joiden taloudellisesta tilasta on vaikea saada tietoa. Talousjohto salailee jopa luottamusmiehiltä täsmällistä kokonaistietoa veloista ja velvoitteista. Tästä voi vetää vain sen johtopäätöksen, että kaupungin taloustilanne on kerrottua huonompi.

Onko Lappeenranta jo kriisikunta, jos huomioidaan koko sen palvelutuotannon velat ja velvoitteet? Salailuperinne ainakin jatkuu yhtiöittämällä teatterihanke.

 

Työllisyyssopimus antaa etumatkaa kilpailijoille

Työvoimaministeri Lauri Ihalainen on esittänyt laajaa monivuotista työllisyyssopimusta palkoista ja työantajan työllistämisvelvoitteesta. Perusteluina hän on esittänyt talouden heikkenemistä  hallituksen odotuksia nopeammin, vientikysynnän supistumista ja työttömyyden nopeaa kasvua.

Samana päivänä Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, ei ehkä sattumalta, totesi Suomessa yksikkökustannukset nousseen 6-7 vuotta kilpailijamaita nopeammin.

Ihalainen oli SAK:n puheenjohtajana kiristämässä työnantajilta jatkuvasti tuottavuuden ylittäviä palkankorotuksia Liikasen mainitseman yksikkökustannusten nousun aikana. Ihalaista ei voi kuitenkaan syyttää pelkästään, vaan osansa kritiikistä ansaitsevat myös löperöt vuorineuvokset. He eivät ole huolehtineet toimialojensa kilpailukyvystä.

Yhteiskunnassa yrityksen tehtävä on tuottaa hyödykkeitä, tehdä voittoa ja maksaa lakien mukaiset verot. Yrityksen tehtävä ei ole työllistää. Niiden on mahdotonta ottaa vastuuta työllisyydestä, jos kauppa ei käy.

Demaripoliitikoille on helpompaa edellyttää työnantajilta työllistämistä kuin panna omat kannattajansa 6-7 vuodeksi muutaman prosentin palkkojen alennuskuurille per vuosi. Sitähän nykyinen tilanne kilpailukyvyn palauttamiseksi vaatisi.

Asiantuntijoiden mukaan Suomen devalvointitarve on 30-40 %, jonka voi havaita maailmalla matkaillessaan olematta asiantuntija. Jokainen voi pohtia minkälaisista palkanalennustarpeista todellisuudessa olisi kyse.

Ainoa kestävä ratkaisu kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen on palkkojen alennus. Julkista sektoria tulee pienentää sekä aloittaa todelliset kustannussäästöt kaikissa sen toimissa ja jakamissa avustuksissa.

Tällöin syntyisi varaa työhön kohdistuvan verotuksen helpottamiseen, koska monet eivät todella tule toimeen palkallaan. Paine palkankorotuksiin helpottuisi. Painetta pienentäisi myös omien kulutustottumusten tarkkailu. Ennen sitä kutsuttiin säästämiseksi.

Myös asumisen ja ruuan kustannuksia pitäisi voida alentaa. Euroopan kalleimman ruuan hintaa tulisi saada nopeasti laskettua uudella kilpailuun ja keskusliikkeiden duopoliin liittyvällä lainsäädännöllä.

Sosiaalidemokraattien työllisyyssopimusesitys ei parantaisi nykyistä taloustilannetta, vaan antaisi lisää etumatkaa kilpailijoille.

 

Pystyvätkö poliitikot ja virkamiehet hankkimaan työpaikkoja

Tiedotusvälineissä syntyy sellainen mielikuva, että vain poliitikot ja virkamiehet hankkivat työtä kansalaisille. Heihin kohdistuu usein aivan epärealistisia odotuksia. On hyvä muistaa, että yhteiskunnan päätehtävä on terveen yrittämisen toimintaedellytysten luominen ja tukeminen, ei yritystoiminnan harjoittaminen.

Mitkä ovat poliitikkojen ja virkamiesten todelliset mahdollisuudet luoda uusia työpaikkoja?

Poliitikolla tai virkamiehellä ei ole riittävästi todellisia ja läheisiä suhteita yritysten omistajiin, johtajiin ja  pääomasijoittajiin. Kontaktit yliopistojen, julkisten tai yksityisten tutkimuslaitosten nuoremman  polven tutkijoihin ovat myös vähäiset. Näillä ryhmillä on yleensä hyvä tuntuma todellisiin mahdollisuuksiin luoda uusia työpaikkoja eri toimialoille.

Yrityksen sijoittumiseen vaikuttaa yleensä eniten markkinoiden koko ja läheisyys. Teollisuusyrityksissä tämän lisäksi raaka-aineen sekä ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ja hinta ovat tärkeitä sijoittumista päätettäessä. Poliitikkojen ja virkamiesten vaikutusmahdollisuudet näihin asioihin ovat rajalliset.

Edellä mainittujen tekijöiden heikkeneminen ja osittain myös puuttuminen Suomessa on aiheuttanut merkittävän teollisuustyöpaikkojen menetyksen. Poliitikkojen reagointi muutokseen on ollut liian hidasta.

Kaakkois - Suomen vetovoimatekijät ovat rajalliset. Ostosmatkailu perustuu lähes kokonaan veroeduilla saavutettuun keinotekoiseen tuotteiden halpuuteen. Vastaavat tuotteet ovat ostettavissa hieman kalliimmalla myös Venäjältä, jossa niille on asetettu mielivaltaisia ja protektionistisia suojatulleja.

Itä - Suomeen syntyy palvelualojen osapäiväisiä työpaikkoja venäläisten vauhdittamana korvaamaan pieneltä osin jatkuvasti väheneviä teollisuustyöpaikkoja. Elinkeinoyhtiöiden virkamiesten huomio kiintyy aivan liikaa palvelusektoriin, vaikka sinne syntyy lähes itsestään virkamiehistä riippumatta uusia työpaikkoja

Julkisyhteisöillä on ollut halukkuutta osallistua myös omistajana yritystoimintaan. Viimeisimpinä esimerkkeinä Haminan Energian WinWind ja Eksoten yksityissairaalahanke. Kokemus ei tue yhteiskunnan osallistumista liiketoimintaan. Lappeenrannan kaupungin paristakymmenestä elinkeinoyrityksistä vain yksi on voitollinen.

Julkisin varoin luodut todelliseen tarpeeseen ja kysyntään perustumattomat työpaikat ei ole pysyvä ratkaisu. Se on tempputyöllistämistä, joka on kaukana todellisten edellytysten luomisesta yritystoiminnalle.

Mistä löytyy se kannuste, joka saisi edellä mainitut tahot toimimaan tehokkaasti ja osaavasti yritystoiminnan hyväksi?