Lappeenranta ja Eksote nokittelevat talouskurista

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen nokittelevat toisilleen Eksoten taloudesta (E-S  4.12.2013). Kaupunginjohtaja uhkailee Lappeenrannan irtautumisella kuntayhtymästä, jos Eksote ei pysy talousohjelmassaan.

Itkonen tekee taitavan väistöliikkeen ja iskee takaisin syyttämällä Lappeenrantaa pikkukuntien irtiottojen aiheuttajaksi. Hänen mukaansa pienten kuntien reaktiot suuntautuvatkin enemmän Lappeenrannan "asettumisesta kuskin paikalle" kuin varsinaisesti Eksoten toimintaan  sen yrittäessä kehittää palvelukonseptiaan.

Kateeksi ei käy Itkosen asemaa toimitusjohtajana eri tahojen yrittäessä jatkuvasti torpedoida Eksoten kehittämistoimia. Jarvahan on juuri itsekin häiritsemässä Eksoten työrauhaa, josta hän syyttää pikkukuntia.

Molemmilla herroilla on yhteinen ongelma. Kumpikaan ei ole pystynyt tekemään johtamalleen organisaatiolle uskottavaa säästöohjelmaa. Molemmat ovat valinneet helpon ratkaisun.

Eksote ylittää härskisti isäntiensä antamat talousraamit eikä ole ryhtynyt henkilöstörakenteen ja toimintansa uudistamiseen riittävällä vauhdilla. Lappeenranta puolestaan tekee Suomen ennätyksen verojen ja veroluonteisten maksujen korottajana mitätöimällä ihmisten ostovoiman kehityksen ohi valtakunnallisten tulopoliittisten ratkaisujen. Löysä "säästöohjelma" Eksoten tapaan ei myöskään puutu henkilöstörakenteen uudistamiseen.

Pata kattilaa soimaa - sanoo sananlasku. Toivottavasti johtajat pääsevät tästä kinastelusta julkisuudessa mahdollisemman nopeasti toimintojensa kehittämiseen, koska veronmaksaja - parka alkaa nääntyä.

Elinkeinoelämässä tämän tason johtajien periaatekiistat ratkaistaan usein pragmaattisesti toivottamalla molemmille onnea ja menestystä uusissa tehtävissä yrityksen ulkopuolella. Tällaiseen päätökseen tuskin luottamusmiehet kykenevät.

 

Lappeenrannan veronkorotukset moraalittomia

Äskettäin julkaistu tutkimus osoitti, että Lappeenrannan kaupunki saa verotuloja venäläisten ostosmatkailusta ainoastaan 4,2 miljoonaa, joka on esimerkiksi vain kolmanneksen Lappeenrannan Energian tuloutuksesta kaupungille vuodessa. Tutkimuksen tulos olisi ollut luettavissa kaupungin tuloluokittain tehdystä verotilastosta ilman tutkimustakin.

Matkailijamäärän moninkertaistuminen kurjistaa entisestään  taloutta, koska pienipalkkaisten palvelualan työntekijöiden  tarvitsemien palveluiden ja sosiaalitukien kustannukset myös nousevat. Tutkimus ei kerro ostosmatkailun kustannusvaikutuksista eikä sen vaatimista investoinneista.

Toivottavasti tutkimus kuitenkin herättää kaupungin virka- ja luottamusmiesjohdon pohtimaan uudelleen tehdyn tasapainotusohjelman mielekkyyttä.

Suunnitellut verojen ja kaikkien maksujen korotukset aiheuttavat keskituloiselle työssäkäyvälle omistamallaan tontilla omakotitalossa asuvalle lapsiperheelle jopa kahdensadan euron  lisäkustannukset kuukaudessa. Perhe joutuu maksamaan nämä kustannukset liikevaihtoveroineen omasta verotetusta palkastaan.

Perhe ei ole koskaan elämässään saanut sellaista palkankorotusta, jolla voisi maksaa nämä tulevat lisäkustannukset ostovoiman laskematta. Vaadittava verollinen palkankorotus perheelle olisi lähes 500 euroa kuukaudessa. Onko yksittäisellä kaupungilla moraalista oikeutta tehdä tällaisia aivan kohtuuttomia korotuksia ja ostovoiman heikennyksiä varsinkin kun kaupunkien välillä on huimia eroja sekä veroäyreissä että muissa maksuissa ja tariffeissa? Kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia.

Lappeenrannassa säästöohjelma voitaisiin tehdä toisin. Henkilöstön lomauttaminen pari  kolme kuukautta vuorotellen olisi aivan mahdollista, jos virkamiesjohto ja luottamusmiehinä toimivat kaupungin työntekijät eivät sitä vastustaisi. Kaupungin organisaatio on liian kallis nykyiseen ja tulevaan vero - ja tulokertymään suhteutettuna. Liian heppoisesta säästöohjelmasta johtuen uusi veronkorotus on pian edessä.

Nykyinen kaupungintyötekijöiden osallistuminen kunnalliseen päätöksentekoon pitäisi  selvittää taas kertaalleen kuntien rakenneuudistuksen yhteydessä. Ei tunnu perustellulta, että verot ja maksut nousevat, mutta palvelut heikkenevät ja velkaantuminen kasvaa. Kaupunkien työntekijät kuitenkin jatkavat työssäoloa jopa kuntaliitosten antaman viiden vuoden lisäirtisanomissuojan turvin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miksi virkamiesjohto ei esitä kaupunkilaisten edun mukaisia lomautuksia?

 

Rikkaat riistäjät kuriin

"Rikkaat riistäjät kuriin! Pääomatuloilla elely passivoi. Varakkaiden omaisuus puolitettava ja jaettava työttömille, köyhille ja sairaille." Tämä on lainaus E-S:n estareista 3.10 2013.

Eikö tämä ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Jos Suomessa erehtyy puolella sanallakaan arvostelemaan somaleita, venäläisiä tai maahanmuuttajia, niin  asiallisestakin kritiikistä syntyy valtava poru. Sen sijaan oman maan kansalaisten omaisuutta voi vapaasti kehottaa ryöstelemään, jos he sattuvat olemaan "rikkaita" eli kuuluvat maan pieneen vähemmistöön.

Suomen väestöstä noin 20000 henkeä ansaitsee yli 150000 vuodessa. Se on noin 0,4 %  tulonsaajista, joita vuonna 2011 oli  4,6 miljoonaa. Heidän maksamansa verot olivat  karkeasti ottaen 1,5 miljardia eli puolet vuotuisesta puolustusbudjetista.

Vertailun vuoksi julkisista menoista jaetaan "köyhille" sosiaalisina tulonsiirtoina noin 40  miljardia vuodessa ja pelkästään valtion budjetista maaseudun "köyhille" maataloustukena  eli palkkana 2,5 miljardia. Tästä on vedettävissä se johtopäätös, että Suomea köyhdyttävät "köyhät" eivätkä "rikkaat".

"Köyhät" ovat vuosikymmenien aikana onnistuneet saamaan toimivan demokraattisen järjestelmän avulla ja osittain kiristämään omien painostusjärjestöjen avulla itselleen ylivertaisia etuja muuhun maailmaan verrattuna.

Tämä joukko on ahneudessaan haalinut etuja niin paljon, että ei pysty niitä itse maksamaan. Tuloksena on ollut koko yhteiskunnan velkaantuminen aivan muutamassa vuodessa. Hintataso on noussut niin dramaattisesti, että meidän valmistamia tuotteita ei enää haluta ostaa maailmalla.

Eikö nyt olisi aika yrittää löytää ulospääsy tästä tukalasta tilanteesta ja jättää jatkuva "rikkaiden" syyllistäminen vähemmälle?

 

Lappeenrannan kaupunginhallitus ja valtuusto sivuraiteella

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston kokouksen 30.9  alustava keskustelu keskittyi  säästöohjelmassa kokonaisuuden kannalta mitättömiin asioihin. Tasapainotusohjelman  veronkorotukset ja vaihtoehdot niille eivät aiheuttaneet vielä keskustelua.

Toivottavasti kahden viikon aikalisä tuo poliittisten ryhmien keskusteluun myös vaihtoehdon veronkorotusten välttämisestä. Kaupunginjohtaja sekä strategia - ja talousjohtaja ovat esittäneet kaupungin luottamusmiesjohdolle tasapainotusohjelman vaihtoehtona ainoastaan veronkorotusta, jota on juntattu luottamusmiehille jo keväästä lähtien

Kaupungin ylin virkamiesjohto joutui luonnollisesti ikävään tilanteeseen, kun taloudeltaan paremmassa kunnossa olevat Kouvola ja Jyväskylä julkistivat satojen ihmisten irtisanomiset. Lappeenrannassa asiasta ei ole esitetty valtuustolle edes vaihtoehtoisia säästölaskelmia.  Onko vaihtoehtojen yksipuoliseen tarkasteluun eli esimerkiksi lomauttamisten välttämiseen vaikuttaneet luottamustoimissa olevat kaupungin ja Eksoten työntekijät?

Lappeenrannassa on mahdollisuus välttää veronkorotukset, jos esimerkiksi lomautetaan koko konsernissa 4-500 henkeä ja lomautukset muuttuvat kuntaliitoksista johtuvan viiden vuoden irtisanomiskarenssi jälkeen irtisanomisiksi.

Realistinen vaihtoehto on myös koko henkilöstön lomauttaminen vuorotellen 1-2 kuukautta vuoden aikana. Sen voi ulottaa myös Eksoteen kieltäytymällä maksamasta lomautusta vastaavan rahamäärän Eksoten maksuosuudesta.

Ehkä tämä jo osoittaa riittävästi, että vaihtoehtojen tarkastelu ei ole ollut aivan riittävää ja avointa, vaikka kaupunginjohtaja Kimmo Jarva niin väittää (E-S 27. 9). Olisi odottanut, että tehty raskas, byrokraattinen ja kaikkien osallistujien aikaa runsaasti vievä suunnitteluprosessi olisi tuottanut muitakin vaihtoehtoja kuin veronkorotukset. Ammattimaisen suunnitteluprosessin tavoitteena on kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen tarkastelu.

Lappeenrannan katastrofaalinen taloustilanne jatkuu kauas tulevaisuuteen. Toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi vaativat ennakkoluulotonta talouden tervehdyttämistä. Esitetyt keinot ovat oikeansuuntaisia, mutta aivan riittämättömiä.

 

 

Horoskoopeista vaikutuksen tutkimiseen

Tutkimus - ja analysointikeskus TAK ja Itä-Suomen yliopisto julkaisivat äskettäin tutkimuksen viisumivapauden vaikutuksesta venäläisten Suomen matkailuun. Sen mukaan Suomeen tulevan rahan määrä nousisi nykyisestä 1,15miljardista 3,34 miljardiin vuodessa.  Kasvu tulisi lähes kokonaan moskovalaisten rahankäytöstä, joka olisi 2,3 miljardia vuodessa.

 Viisumiton matkailu tuskin räjäyttäisi matkailijamäärät kasvuun. Viisumin hinta ja saatavuus eivät ole nytkään venäläisille este eikä edes hidaste matkustaa Suomeen. Viisumin hinta on noin 35 euroa. Jokaisesta pikkukaupungista löytyy matkatoimistoja, jotka hyvin nopeasti järjestävät viisumin Suomeen.

Liikenneyhteydet asettavat suurimmat rajoitukset matkailun kasvulle. Moskova - Pietari junayhteys on nykyisellä raidemäärällä täysi. Lentomatkailun kasvu törmää terminaali- ja lentovuoro-ongelmiin Moskovasta. Maaliikenne autoilla on jo nyt vaikeuksissa huonojen Venäjän puoleisten teiden vuoksi niin Moskovasta Pietariin kuin siitä rajallekin, jonka vetokyky asettaa myös rajoituksia. Mihinkään näistä ongelmista ei ole nopeaa ratkaisua.

Myös Suomesta ostettavien tuotteiden laatu ja hintakilpailukyky rajoittavat matkailijamäärän kasvua, koska samoja tuotteita saa jo nyt Venäjältä suomalaisista marketeista. Venäjän tullikomitean asettamat rajoitukset ovat menneinä vuosina aiheuttaneet kauppaan äkillisiä häiriöitä. Ne eivät tulevaisuudessakaan ole aivan poissuljettuja.

Yliarvostetun ruplan devalvoituminen valtion tukiostoista huolimatta ja Venäjän talouden ennustaminen ovat täysin ratkaisevia matkailun kehittymiselle. Ne voivat pudottaa täysin pohjan pois ruusuisilta ennusteilta. Tutkimuksessa lienee oletettu Venäjän kasvun jatkuvan Eurooppaa nopeampana ilman notkahduksia.

Suomessa valtio ja kunnat suunnittelevat edelleen hatarien ennusteiden pohjalta investointeja rajaliikenteeseen ja matkailuun ilman kustannus-hyöty-riski-analyysejä, vaikka esimerkiksi rekkaparkit seisovat virheinvestointeina lähes käyttämättöminä puhumattakaan satamien autokentistä.

Suomen kannalta olisi  hyödyllistä tutkia tänne mahdollisesti tulevan rahamäärän lisäksi sitä, mihin raha menee tulonsa jälkeen, ja mikä todellisuudessa on rahan kokonaisvaikutus  Suomen ja sen velkaantuvien rajakuntien talouteen ja työllisyyteen. Tällöin voitaisiin välttää myös virheinvestoinnit.

 

Lappeenrannan budjettia salaillaan

Kaupungin säästöbudjetista ei ole juuri tihkunut tietoa julkisuuteen, vaikka strategiaa ja budjettia on valmisteltu kuukausia. Salailu jatkuu aivan päätöksen loppumetreille saakka. Hallitus on lehtitietojen mukaan kokoontumassa ensi maanantaina jo aamusta, jotta saataisiin tuore esitys iltapäivällä valtuustolle.

Näin toimii keskusteleva ja avoin demokratia Lappeenrannassa. Kaupunkilaisille ja valtuutetuille ei jää minkäänlaista mahdollisuutta esittää näkemyksiään. Ikävät päätökset halutaan päättää pienellä joukolla muita kuulematta.

Ensi vuoden budjetti lienee 400 miljoonaa euroa. Kaupungin tuloja kasvatetaan veronkorotuksilla, joista veroäyrinkorotus olisi 19 miljoonaa ja kiinteistöveron  9 miljoonaa. Lisäksi omaisuuden myynnistä tulisi 6 miljoonaa, jos suunnitellut myynnit toteutuvat. Tulot kasvanevat näillä helpoilla keinoilla 34 miljoonaa eli lähes 9 % :ia budjetista.

Lehtitietojen mukaan käyttömenoissa yritettäneen säästää 14 miljoona, joka on vain alle puolet verotulo - ja myyntituloista. Kaupungin virkamiehet ovat esityksessään valinneet itselleen helpon tien. Kaveria ei irtisanota eikä lomauteta.

Virkamiesesitys yrittää tervehdyttää kaupungin taloutta väärällä tavalla. Säästöpaketissa kerättävien lisäverojen osuus on 2,5 kertaa suurempi kuin suunnitellut säästöt käyttömenoissa. Ratkaisu on jo lyhyellä tähtäimelläkin kestämätön sekä vaikeista päätöksistä vastuuta välttelevä. Perusteluna se, että muutkin nostavat  kuntaveroa, on naiivi.

Erikoista on myös säästöpäätösten lykkääminen, vaikka velkaantuminen on ollut pitkään jopa tavallisen kuntalaisen tiedossa. Miksi säästöpäätöksiä ei tehty jo alkuvuodesta, jolloin velkaantumista olisi voitu jarruttaa aikaisemmin?

Valitettavasti käyttömenojen pienet säästöt ja talouden yleinen heikkeneminen voivat ajaa kaupungin jo ensi vuonna uuteen veronkorotuskeskusteluun. Käyttömenojen säästöjä on löydettävä lisää. Veronkorotuksia ei tule tehdä, koska perheiden ostovoima pienten palkankorotusten ja elämisen kallistumisen myötä muutenkin heikkenee.

 

Isot kunnat rahoittavat pieniä kuntia

Kuntien välillä toimii verontasausjärjestelmä, joka varmistaa jokaiselle kunnalle tuloja vähintään 90% kaikkien kuntien verojen keskiarvosta. Köyhien kuntien tuki rahoitetaan leikkaamalla rikkaimmilta kunnilta.

Vuonna 2012 perittiin 63 kunnalta lähes 800 miljoonaa euroa ja annettiin ne 257 kunnalle tasamaan verotulojen erisuuruista kertymää. Valtio tekee tasauksen valtionosuuspäätöksen yhteydessä.

Kunnallisen itsehallintojärjestelmän kannalta verotulojen tasausjärjestelmä ei ole saajan ongelma, vaikka suurimmillaan jopa kolmannes kunnallisverosta on maksettu  toisten kuntien verotuksessa. Pienet kunnat voivat vaatia omavaraisuutta esimerkiksi terveyspalveluiden osalta. Tosiasia on kuitenkin, että osa rahoituksesta on kerätty muista kuin omasta kunnasta.

Maksajakunnan itsehallinnon ja demokratian kannalta asia onkin ongelmallisempi. Kunnallisverohan kerätään verotuskunnan hyväksi eikä lahjoitettavaksi eteenpäin. Haluavatko esimerkiksi lappeenrantalaiset, että heiltä kerätyistä veroista maksetaan lemiläisten kustannuksia? Varsinkin kun suuri osa lemiläisistä käy vielä työssä Lappeenrannassa, mutta maksaa veronsa Lemille.

Kuntauudistusta on voitu lykätä verontasausjärjestelmän avulla. Sen tuloksena on menetetty kilpailukykyä sekä miljardeja euroja. Keskustapuolueen jäänti hallituksen ulkopuolelle on vihdoin mahdollistanut välttämättömän kuntauudistuksen, jolloin myös verontasausjärjestelmän tarpeellisuus voidaan punnitta.

Alustava laskelma valtion osuuden tasauksesta 2013  Etelä-Karjalassa antaa kuvaa todellisista maksajista ja saajista. Maksajia olivat Lappeenranta 1,5 ja Imatra 1,2 miljoonaa euroa.

Saajia olivat Parikkala 4,0  Savitaipale 2,2  Luumäki 2,0  Lemi 1,4 Rautjärvi 1,0 sekä Ruokolahti 0,3 ja Taipalsaari  0,2 miljoonaa euroa.

Valtionosuuksia saavat kaikki alueen kunnat ja ne vaihtelevat Lappeenrannan 100 miljoonasta Lemin 5 miljoonaan. Oma verokertymä ei riitä yhdelläkään kunnalla kattamaan palveluiden aiheuttamia kustannuksia.

 

Pienet kunnat vapaamatkustajia

Eksoten palveluiden saavutettavuuden ja kalleuden arvostelu jatkuu. Syystäkin, koska perusterveydenhuolto Etelä-Karjalassa on Suomen kallein.

Samaan aikaan pienet kunnat ovat jatkaneet kampanjaa omien terveyspalveluiden säilyttämiseksi nykytasolla. Asiaa ovat olleet masinoimassa pääasiassa Suomen keskustan kansanedustajat ja kuntapoliitikot.

Onko pienten kuntien terveyspalvelut saavutettavuudeltaan organisoitu tasapuolisesti kaikkiin muihin veronmaksajiin verrattuna?

Etelä-Karjalan pienten kuntien terveyspalveluverkoston tiheys asukasta kohden on ylivoimainen alueen kaupunkeihin verrattuna. Alueen kaupunkeihin pitäisi perustaa monia uusia terveydenhuollon pisteitä, että kattavuus asukasta kohden olisi yhtä suuri kuin pienissä kunnissa.

Tällä hetkellä kaupunkien reuna-alueilta on lähes yhtä pitkä matka sekä ajassa että kilometreissä terveyspalveluihin kuin olisi pienistä kunnista alueen kaupunkeihin, jos terveyspalveluita keskitettäisiin.

 Entä onko pienten kuntien terveyspalvelujen kustantaminen organisoitu tasapuolisesti kaikkiin muihin veronmaksajiin verrattuna?

Etelä-Karjalan pienten kuntien työpaikkaomavaraisuus ilman julkishallinnon työntekijöitä ja maanviljelijöitä lienee ainoastaan 10-15 %. Suuri osa asukkaista käy alueen kaupungeissa töissä, mutta maksaa verot asuinkuntaansa.

 Julkishallinnon palkat maksetaan osin oman kunnan verotuloilla ja  huomattavalta osin valtionapuina  muilta kansalaisilta kerätyillä veroilla. Viljelijöidenkin tulot muodostuvat suurimmalta osin kunnan ulkopuolelta valtion verovaroin rahoitetuista kotimaisista ja EU-tuista.

Etelä-Karjalan pienissä kunnissa osa yrityksistä saa verovaroista erilaisia tukia joko suoraan tai voimakkaasti valtion tukeman tuotteen kautta. Esimerkiksi sopivat bioenergiaan liittyvät tuotteet. Näin ollen yritysten kuten viljelijöidenkin maksamat verot kuntaan sisältävät jo muiden veronmaksajien maksamaa tukea.

Yhteenveto pienten kuntien mahdollisuuksista rahoittaa omia terveyspalveluita itsenäisesti osoittaa, että niiden kustannukset maksavat suurelta osin muut veronmaksajat. Eikö tällöin ole hieman itsekästä vaatia säilyttämään terveyspalvelut, kun niiden todellisilla maksajilla on itsellään asiat huonommin?

Keskustan levittämä propaganda pienten kuntien terveydenhuollon ahdingosta ja kuntaliitosten tarpeettomuudesta heikentää uskottavuutta politiikkaan ja erityisesti kansanedustajiin. Kansalaiset ymmärtävät erittäin hyvin vaikean taloustilanteen asettamat vaatimukset.

 

 

Ei valtion yrityksiä myyntiin

Suomen kansantalouden kasvu on tällä hetkellä nollan tienoilla. Talouden kasvu ei ole hoitanut valtion velkaantumista vastoin hallitusohjelman vakuutteluja.

Hallitus ei ole saanut aikaisekseen vieläkään rakenneuudistusta. Eipä poliitikoilla ole myöskään ollut rohkeutta kertoa, mitä muuta rakenneuudistus tarkoittaa kuin kuntien ja sote -toimintojen yhteen panemista maakunnittain.

Sen pitäisi tarkoittaa myös valtion ja kuntien rajuja säästöohjelmia, jotka sisältäisivät muun muassa julkisen sektorin palkkojen jäädyttämisen vähintään viideksi vuodeksi, sosiaalisten tulonsiirtojen leikkaamista sekä  kuntien tarpeettomien  maksuttomien palveluiden ja myös lakisääteisten velvoitteiden karsimista sekä näiden toimien tuloksena vapautuvan henkilöstön irtisanomisia.

Rakennemuutoksen tulisi merkitä myös työmarkkinoiden vapauttamista ja ay -liikkeen aseman uudelleenarviointia. Ei ole oikein, että työmarkkinajärjestöt kiristävät taas palkankorotuksia, vaikka maan talous on syöksykierteessä.

Keskusta on puheenjohtajansa suulla esittänyt valtin omaisuuden myyntiä  ja saatujen tulojen sijoittamista valtion sijoitusyhtiö Solidiumiin vaihtoehtona rakenneuudistuksille. Solidiumin viime vuoden tulos oli 131 miljoonaa, josta se jakoi osinkoa 660 miljoonaa otettuaan sitä ennen lainaa 600 miljoonaa. Keskusta haluaisi antaa lisää rahaa tällaiseen valtion sijoitusyhtiöön.

Jos keskusta tarkoitti omaisuuden myynnillä esimerkiksi Fortumin myyntiä, niin valtio ehkä saisi muutaman miljardin 52 prosentin omistusosuudestaan, mutta menettäisi samalla vuosittaiset 450 miljoonan osinkotulot. Valtion omaisuuden myynti matalasuhdanteessa ei ole järkevää.

Valtion ja kuntien budjeteista löytyy helposti kymmeniä sellaisia säästökohteita, joiden toteuttaminen ei vaikuttaisi juuri millään tavalla kansalaisten elämään tai elintasoon. Eräs kustannuserä on kehitysapu- ja maahanmuuttokustannukset, jotka ovat olleet viimeisen 20 vuoden aikana noin 30 miljardia eli kolmanneksen nykyisestä valtion velasta. Näihin kustannuksiin kajoamista ei kukaan poliitikko uskalla esittää. Se olisi rasismia ja huonoa sosiaalista vastuuta. Kannattaisiko keskittyä oman maan asioihin maailman parantamisen sijaan?

 

 

Lappeenrannan kaupungin salailu jatkuu

Lappeenrannan kaupungin toimintojen yhtiöittäminen on eräs tapa salata tietoa tehtiin sitä tarkoituksella tai ei. Tätä voidaan pitää "rakenteellisena salaamisena". Kaupunkiyhtiöiden salailusta löytyy viime vuosilta useita esimerkkejä.

Tämä kulttuuri jatkuu yhtiöittämällä esimerkiksi teatteri. Tässä taloustilanteessa on vaikea ymmärtää, miksi sitä varten palkataan uusi talouspäällikkö ulkoa, kun entisiäkin päälliköitä on liikaa.

Miksi kaupunkiyhtiöitä ja niiden sisältämää byrokratiaa ei pureta? Avoimuus lisääntyisi  ja turhat hallintokustannukset alenisivat merkittävästi.

Kaupungin strategia - ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarisen kehotti hieman ylimielisesti  etsimään kaupungin talouteen liittyvää tietoa talousarvion liitteistä (E-S 27.7). Lähteet ovat varmasti kaikkien taloudesta kiinnostuneiden tiedossa.  

Yleensä kaupunki tiedottaa vain talousarviolainoista, jotka ovat noin 3000 €/asukas. Kun tähän lisätään kaupunkiyhtiöiden velat, niin luku nousee 7000 €/asukas. Jos mukaan otetaan kaupungin noin 450 miljoonan takausvastuut, joista ei yleensä puhuta, niin luku pomppaa jo 14000 €/asukas.

Edellä mainittuihin summiin eivät sisälly välilliset vastuut kaupungin osakkuuden suhteessa eri kuntainliitoissa . Esimerkiksi ainoastaan Eksoten, joka velkaantuu hyvää vauhtia, veloista ja velvoitteista 64 % on Lappeenrannan vastuulla.

Kaupungin talousjohto pystyisi halutessaan keräämään nämä tiedot talousarvion liitteeseen, jolloin myös valtuutetuille ja kuntalaisille syntyisi kokonaisnäkemys kaikista kaupungin suorista ja välillisistä talousvastuista.

Onko talouden kokonaisuus, "himmelit",  edes talousjohdon hallinnassa vai pelottaako loppusumman suuruuden julkaiseminen? Alkaisivatko puheet kriisikunnasta?

 

Veronkorotuksille ei, säästöohjelmalle kyllä

Lappeenrannan suunnitelmat korottaa veroprosentiksi 21 on saanut aikaan ankaran vastalausemyrskyn. Säästöohjelma veronkorotuksen sijaan on saanut laajaa kannatusta. Sen suuruudeksi on kaavailtu 16 miljoonaa euroa.

Kaupungin itse tuottaman, ulkoistaman tai sen tukeman palvelutuotannon kokonaisarvo lienee lähes miljardi euroa. Demokraattisen päätöksenteon piirissä eli kaupungin talousarviossa on siitä jo vähemmän kuin puolet.

Loput puoli miljardia muodostuu kaupunkiyhtiöistä (suurimpana Lappeenrannan Energia), kuntainliitoista (merkittävimpänä Eksote) ja muusta taloudellisesti  vähäisemmästä kaupungin tukemasta kolmannen sektorin tuottamasta palvelutarjonnasta.

Talouden tervehdyttämisohjelmaa pidetään radikaalina. Sitä se on vain veronkorotuksen osalta, joka vie Lappeenrannan Suomessa kireimmin verotettujen kaupunkien joukkoon. Valitsemalla helpon veronkorotustien kaupunki on kuitenkin varsin pian yhtä kurjassa tilanteessa kuin nyt.

Ainoa pysyvä lääke talouden tervehdyttämiseen on säästöohjelma. Suunniteltu 16 miljoonan euron ohjelma on kuitenkin aivan liian mitätön tilanteen korjaamiseen. Se on koko kaupungin palvelutuotannon arvosta vain alle kaksi prosenttia ja talousarvionkin loppusummasta vain kolme prosenttia. Se ei todella auta kaupunkia ulos talousahdingosta.

Riittävän vaikuttavan säästöohjelman aikaansaaminen vaatii puuttumista myös kustannuseristä suurimpaan eli palkkakustannuksiin, jotka ovat noin 70 prosenttia kaikista kustannuksista. Kaupungin, sen kaupunkiyhtiöiden ja osakkuuskuntainliittojen on ryhdyttävä henkilöstön vähennyksiin ja lomautuksiin mitä pikemmin.

Kaupungin veloista, takauksista ja muista sitoumuksista on saatava luotettavaa tietoa. Lappeenranta on ulkoistanut kaikkiin muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna poikkeuksellisen laajasti toimintojaan, joiden taloudellisesta tilasta on vaikea saada tietoa. Talousjohto salailee jopa luottamusmiehiltä täsmällistä kokonaistietoa veloista ja velvoitteista. Tästä voi vetää vain sen johtopäätöksen, että kaupungin taloustilanne on kerrottua huonompi.

Onko Lappeenranta jo kriisikunta, jos huomioidaan koko sen palvelutuotannon velat ja velvoitteet? Salailuperinne ainakin jatkuu yhtiöittämällä teatterihanke.

 

Työllisyyssopimus antaa etumatkaa kilpailijoille

Työvoimaministeri Lauri Ihalainen on esittänyt laajaa monivuotista työllisyyssopimusta palkoista ja työantajan työllistämisvelvoitteesta. Perusteluina hän on esittänyt talouden heikkenemistä  hallituksen odotuksia nopeammin, vientikysynnän supistumista ja työttömyyden nopeaa kasvua.

Samana päivänä Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, ei ehkä sattumalta, totesi Suomessa yksikkökustannukset nousseen 6-7 vuotta kilpailijamaita nopeammin.

Ihalainen oli SAK:n puheenjohtajana kiristämässä työnantajilta jatkuvasti tuottavuuden ylittäviä palkankorotuksia Liikasen mainitseman yksikkökustannusten nousun aikana. Ihalaista ei voi kuitenkaan syyttää pelkästään, vaan osansa kritiikistä ansaitsevat myös löperöt vuorineuvokset. He eivät ole huolehtineet toimialojensa kilpailukyvystä.

Yhteiskunnassa yrityksen tehtävä on tuottaa hyödykkeitä, tehdä voittoa ja maksaa lakien mukaiset verot. Yrityksen tehtävä ei ole työllistää. Niiden on mahdotonta ottaa vastuuta työllisyydestä, jos kauppa ei käy.

Demaripoliitikoille on helpompaa edellyttää työnantajilta työllistämistä kuin panna omat kannattajansa 6-7 vuodeksi muutaman prosentin palkkojen alennuskuurille per vuosi. Sitähän nykyinen tilanne kilpailukyvyn palauttamiseksi vaatisi.

Asiantuntijoiden mukaan Suomen devalvointitarve on 30-40 %, jonka voi havaita maailmalla matkaillessaan olematta asiantuntija. Jokainen voi pohtia minkälaisista palkanalennustarpeista todellisuudessa olisi kyse.

Ainoa kestävä ratkaisu kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen on palkkojen alennus. Julkista sektoria tulee pienentää sekä aloittaa todelliset kustannussäästöt kaikissa sen toimissa ja jakamissa avustuksissa.

Tällöin syntyisi varaa työhön kohdistuvan verotuksen helpottamiseen, koska monet eivät todella tule toimeen palkallaan. Paine palkankorotuksiin helpottuisi. Painetta pienentäisi myös omien kulutustottumusten tarkkailu. Ennen sitä kutsuttiin säästämiseksi.

Myös asumisen ja ruuan kustannuksia pitäisi voida alentaa. Euroopan kalleimman ruuan hintaa tulisi saada nopeasti laskettua uudella kilpailuun ja keskusliikkeiden duopoliin liittyvällä lainsäädännöllä.

Sosiaalidemokraattien työllisyyssopimusesitys ei parantaisi nykyistä taloustilannetta, vaan antaisi lisää etumatkaa kilpailijoille.

 

Pystyvätkö poliitikot ja virkamiehet hankkimaan työpaikkoja

Tiedotusvälineissä syntyy sellainen mielikuva, että vain poliitikot ja virkamiehet hankkivat työtä kansalaisille. Heihin kohdistuu usein aivan epärealistisia odotuksia. On hyvä muistaa, että yhteiskunnan päätehtävä on terveen yrittämisen toimintaedellytysten luominen ja tukeminen, ei yritystoiminnan harjoittaminen.

Mitkä ovat poliitikkojen ja virkamiesten todelliset mahdollisuudet luoda uusia työpaikkoja?

Poliitikolla tai virkamiehellä ei ole riittävästi todellisia ja läheisiä suhteita yritysten omistajiin, johtajiin ja  pääomasijoittajiin. Kontaktit yliopistojen, julkisten tai yksityisten tutkimuslaitosten nuoremman  polven tutkijoihin ovat myös vähäiset. Näillä ryhmillä on yleensä hyvä tuntuma todellisiin mahdollisuuksiin luoda uusia työpaikkoja eri toimialoille.

Yrityksen sijoittumiseen vaikuttaa yleensä eniten markkinoiden koko ja läheisyys. Teollisuusyrityksissä tämän lisäksi raaka-aineen sekä ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ja hinta ovat tärkeitä sijoittumista päätettäessä. Poliitikkojen ja virkamiesten vaikutusmahdollisuudet näihin asioihin ovat rajalliset.

Edellä mainittujen tekijöiden heikkeneminen ja osittain myös puuttuminen Suomessa on aiheuttanut merkittävän teollisuustyöpaikkojen menetyksen. Poliitikkojen reagointi muutokseen on ollut liian hidasta.

Kaakkois - Suomen vetovoimatekijät ovat rajalliset. Ostosmatkailu perustuu lähes kokonaan veroeduilla saavutettuun keinotekoiseen tuotteiden halpuuteen. Vastaavat tuotteet ovat ostettavissa hieman kalliimmalla myös Venäjältä, jossa niille on asetettu mielivaltaisia ja protektionistisia suojatulleja.

Itä - Suomeen syntyy palvelualojen osapäiväisiä työpaikkoja venäläisten vauhdittamana korvaamaan pieneltä osin jatkuvasti väheneviä teollisuustyöpaikkoja. Elinkeinoyhtiöiden virkamiesten huomio kiintyy aivan liikaa palvelusektoriin, vaikka sinne syntyy lähes itsestään virkamiehistä riippumatta uusia työpaikkoja

Julkisyhteisöillä on ollut halukkuutta osallistua myös omistajana yritystoimintaan. Viimeisimpinä esimerkkeinä Haminan Energian WinWind ja Eksoten yksityissairaalahanke. Kokemus ei tue yhteiskunnan osallistumista liiketoimintaan. Lappeenrannan kaupungin paristakymmenestä elinkeinoyrityksistä vain yksi on voitollinen.

Julkisin varoin luodut todelliseen tarpeeseen ja kysyntään perustumattomat työpaikat ei ole pysyvä ratkaisu. Se on tempputyöllistämistä, joka on kaukana todellisten edellytysten luomisesta yritystoiminnalle.

Mistä löytyy se kannuste, joka saisi edellä mainitut tahot toimimaan tehokkaasti ja osaavasti yritystoiminnan hyväksi?

 

Voiko kaupunki mennä konkurssiin?

Yhdysvalloissa auto - ja teollisuuskaupunki Detroit on jättänyt konkurssihakemuksen. Lainahanat ovat sulkeutuneet, koska rahoittajat eivät luota enää kaupungin kykyyn selviytyä veloistaan. Kaupungilla on aikaa kuukausi löytää rahat 18,5 miljardin dollarin velan maksuun. Lainoista 11,5 miljardia on vakuudettomia ja 7 miljardia vakuudellisia. Tapaus ei ole Yhdysvalloissa ainutlaatuinen, sillä samaan tilanteeseen ovat aiemmin  joutuneet New York, Cleveland ja Philadelphia

Detroit on ollut yhdysvaltalaisen autoteollisuuden kehto lempinimeltä Motor Town. Siellä on valmistettu Fordin, General Motorsin ja Chryslerin eri automerkkejä vuosikymmeniä. Kaupunki menetti autoteollisuuden ja sen tarvitseman laajan alihankintateollisuuden pääasiassa Aasiasta tulevan halvalla työvoimalla valmistettujen autojen hintakilpailun vuoksi.

Tämän seurauksena kaupunki menetti verotulot sekä mahdollisuuden säilyttää ja kehittää palveluita. Kaupunki ränsistyi. Ihmiset muuttivat pois. Väkiluku putosi 1,8 miljoonasta 0,7 miljoonaan. Asunnot jäivät tyhjiksi ja niiden hinnat romahtivat. Tyhjät asunnot jäivät irtolaisten tuhottavaksi.

Suomessa monien kuntien talous alkaa olla  veitsen terällä. Rahoittajat seuraavat varmasti saamisiaan, koska kuntien velkojen vakuutena oleva omaisuus menettää nopeasti arvonsa, jos se jää käyttämättömäksi. Lainojen vakuuksien määrä ja arvo vähenee säästöohjelmien omaisuuden myyntien vuoksi. Mahdollisista myyntituloista usein vain murto-osa riittää omaisuuteen kohdentuneen lainan maksuun.

Rahoittajien kärsivällisyys riittänee niin  kauan, kun kunnan työpaikka - ja työllisyyskehitys ovat positiivisia sekä korkotaso alhainen.Työpaikkojen lukumäärän kehitys voi olla positiivinen, mutta niiden tuottamat verotulot eivät kuitenkaan riitä kunnan menojen kattamiseen.

Tällainen hiipivä velkaantuminen on Suomessakin erityisesti vanhojen teollisuuskuntien ongelma. Teollisuustyöpaikat katoavat ja tilalle tulee ehkä lukumääräisesti saman verran palvelutyöpaikkoja, joiden sisältämät työtuntimäärät ja muille aloille syntymät alihankintatyöpaikat ovat vähäiset.

Valtiostakaan ei ole enää kuntien pelastajaksi. Velat ovat 90 miljardia euroa, kaksi kertaa valtion vuosibudjetti, ja kauppatase viidettä vuotta miinuksella.

 

Kuka kantaa vastuun kuntien taloudesta

Suomessa kuntien enemmistön talous on heikossa kunnossa. Jopa suuret kunnat joutuvat ottamaan lainaa käyttömenoihin. Siis leivän ostoon, jos haetaan analogiaa perheiden talouteen.

Mistä johtuu, että näin on päässyt käymään? Syitä yleensä etsitään kunnan elinkeinomurroksesta ja yleisestä talouden heikkenemisestä. Selitykseksi tarjotaan myös eduskunnan säätämiä lisävelvoitteita ja heikennyksiä valtionapujärjestelmässä.

 Niistä kyllä löytyy osaselityksiä. Mutta ne eivät selitä sitä, miksi usein selvästikin nähtävissä olevaan talouden heikkenemiseen ei ole reagoitu?

Kunnassa poliittisen vastuun kantaa valtuusto eli käytännössä ei kukaan. Tämän tapaisia päätöksentekomalleja on muun muassa erilaisissa osuuskunnissa, valtionyhtiöissä,  isoissa yksityisissä yrityksissä, ammattiyhdistysliikkeessä, kuntainliitoissa ja monissa järjestöissä. Niiden toiminta on usein varsin tehotonta, ja ne ennemmin tai myöhemmin joutuvat vaikeuksiin.

 Päätösvaltaa näissä korporaatioissa ei  käytä ohjesääntöjen ja yhtiöjärjestyksien tarkoittamat instituutiot, vaan organisaation toimiva johto. Näin on kunnissakin.

Kuntien johtajilla on usein omia visioita ja ambitioita, joita kunnan talous ei kestä. Käytännössä luottamusmiesjohtajia on helppo ohjailla varsinkin pienissä kunnissa. Kunnanjohtaja saa yleensä tahtonsa läpi sekä hyvässä että huonossa.

Harvoilla kunnanjohtajilla on yritys - ja taloustaustaa, vaikka kunnan budjetti saattaa olla satoja miljoonia. Eteneminen vaativampiin tehtäviin tapahtuu usein kunnallishallinnon sisällä puolueen jäsenkirja taskussa.Kokemusta kunnantalon ulkopuolelta ei juuri kerry.

Kuntien talouden nyt heiketessä pysyväisluonteisesti johtamisvastuita tulisi tarkistaa. Virkavastuulla toimivat kunnanjohtajat ja muut virkamiehet esittelevät luottamusmiehille kunnan taloudelle kestämättömiä suunnitelmia, joita luottamusmiesten osaaminen ei aina riitä päättämään.

Pysyviä rakennemuutoksia ja säästöjä on vaikea saada läpi, koska ne koskevat myös asioiden esittelijöitä, osaa heidän alaisiaan ja päätöksentekijöitä itseään. Tuloksena on yhä useampien kuntien talousvaikeudet ja kuntalaisten verorasituksen kasvu.

 

Vuokratyö on parempi kuin työttömyys

Kansanedustaja Jukka Kärnä (sd.) pohdiskeli (E-S 30.5.2013) vuokratöiden työsuhteiden keston ongelmia. Kärnä päätyi esittämään vuokratyönantajalle yhteisösakkoa, jos työnantaja ei selvitä tilaajalta työn määräaikaisuuden perustetta.

Epäilemättä vuokratyössä on ongelmia työn keston määrittelyssä siitä yksinkertaisesta syystä, että tilaaja ei tiedä todellisuudessa työn täsmällistä kestoa. Tästä johtuvat ongelmat kaatuvat työntekijän päälle työsuhteen jatkumisen epävarmuutena.

Kun työstä on puute, niin kaikki työ parantaa kuitenkin tekijänsä taloudellista tilannetta.

Eikö Kärnän poliitikkona pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, miksi työvoimahallinnon tuhannet työtekijät eivät pysty hoitamaan töiden kohtaamattomuutta? Vuokratyövoimayhtiöthän ovat syntyneet tarpeeseen juuri sen vuoksi, että verorahoin toimiva työvoimahallinto toimii tehottomasti. Miksi rahoitamme julkista työnvälitystä, kun yritykset hoitavat sen nopeammin ja joustavammin?

Suomalaisia tytäryhtiöitä toimii ulkomailla 4500 työllistäen 580000 henkilöä. Pitäisikö Kärnän mieluummin miettiä,  miten edes osa näistä työpaikoista saataisiin Suomeen? Parhaillaan on Kärnän vaalipiiristä jäämässä satoja teollisuuden työntekijöitä ja toimihenkilöitä työttömäksi työpaikkojen siirtyessä pois Suomesta.

Työpaikat eivät lisäänny, jos kansanedustaja käyttää aikansa työnantajien sakottamismahdollisuuksien lisäämiseen ja samalla työllistämismahdollisuuksien edelleen jäykistämiseen.

 

Kaupunkien infrastruktuurikustannukset uusien yritysten maksettavaksi

Monet kaupungit Suomessa  tuskailevat kasvavan velkaantumisen kanssa. Vaikka kauppapaikat erityisesti Lappeenrannassa lisääntyvät ja kauppojen myynnit kasvavat hyvää vauhtia, niin kaupungin velkataakka vain kasvaa. Ovatko kaupungit liian avokätisiä rahoittaessaan  uusien yritysten tarvitsemaa infrastruktuuria?

Muutama esimerkki Venäjältä.

Yritystontteja ei yleensä myydä ulkomaalaisille, vaan vuokrataan 49 vuodeksi. Vuokran suuruus määräytyy virallisten tariffien mukaan. Maapalan muuttaminen kaavoitetuksi tontiksi vaatii kuitenkin lisää rahaa, koska ostaja maksaa kaavoituskustannukset erillisten  maksujen muodossa.

Varsinainen rahavirta viranomaisille alkaa, kun haetaan rakennuslupaa. Yrityksellä tulee olla pikkutarkat suunnitelmat, yleensä muutama hyllymetri. Niiden kanssa noudetaan pyöreä leima suunnitelmiin muutamasta kymmenestä virastossa. Teollisuusyrityksen rakennusluvan tarvitsema leimamäärä voi olla useita satoja. Kustannukset eri virastoissa maksaa  luvan hakija.

Tontin valmistelu rakentamiseen on valtava työ. Pääsäästö on, että investoija maksaa kaiken. Tieyhteyden rakentamisen kaupungin tieverkosta tontille etäisyydestä riippumatta maksaa rakentaja, samoin mahdollisen rautatien ja sen vaatiman ratapihan. Vesi - ja viemärilinjat kaupungin verkkoon maksaa investoija kuten myös jäteveden puhdistuslaitoksen. Kaupungin jätevesiverkkoon voi ulkomainen investoija laskea puhtaudeltaan vain juomaveden tasoista vettä.

Sähkön ja kaasun saanti on oma taistelunsa, koska molemmista on pula. Läänikohtaiset kiintiöt joustavat useimmin vain alaspäin, koska sähköstä ja kaasusta on kotimaassa pulaa päinvastoin kuin viennissä. Pienenkin teollisuusyrityksen liittymissopimukset voivat maksaa miljoonia euroja. Sekä kaasulla että sähköllä on kaksoistariffit. Ulkomaisen yrityksen energiahinta on noin kaksi kertaa korkeampi kuin venäläisen.

Uusi yritys maksaa syrjäiselle seudulle rakennettuun yritykseen tulevat teleyhteydet. Operaattori maksattaa ne käyttömaksujen muodossa. Usein julkishallinnon virastot saavat myös kätevästi uudet yhteydet investoijan siivellä.

Rakentamisen aikana yritys maksaa kaikki viranomaistarkastuksista aiheutuneet kustannukset ja järjestää myös tarvittaessa majoitukset ja ruokailut. Erityisen vaativia palvelun tason suhteen ovat vero - ja tulliviranomaiset.

Luonnollisesti kaikki lopputarkastusten kustannukset ja käyttöönoton maksaa yritys. Tarkastuksien eri komissioissa on useita kymmeniä henkilöitä.

Kun Etelä-Karjalan imu on nyt hyvä, niin eikö uusille EU:n ulkopuolisille yrityksille tulisi asettaa kysynnän ja tarjonnan mukaan erilaisia "pääsymaksuja"? Niiden tulisi tuottaa yhteiskunnalle myös voittoa eikä pelkästään kattaa syntyneitä kustannuksia.

 

Työllisyys ei parane hallituksen eikä opposition lääkkeillä

Ylen julkistamat puolueiden kannatusluvut eivät ole mukavaa luettavaa kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien puheenjohtajille. He esittävät kannatuksen hiipumisen syyksi vaikean taloustilanteen vaatimia ikäviä päätöksiä. Ne voivat olla osasyy, mutta ei koko totuus. Kansalaiset vaistoavat hallituksen jäsenten  kokemattomuuden ja osaamispuutteet.

Yritysverotukseen ja osinkoverotukseen liittyvät sekaannukset söivät erityisesti pää - ja valtionvarainministerien uskottavuutta yritystoiminnan syvällisen tuntemuksen puutteen paljastuessa.

Työministeri haluaisi "yritysten tekevän osansa". Olemassa olevissa yrityksissä yhteisöveron alentaminen ei kuitenkaan lisää työpaikkoja, koska merkittävä osa  yrityksistä tekee tällä hetkellä tappioita.

Kymmenen vuoden aikana poistuneita 300 000  yritystyöpaikkaa ei ole helppo korvata, koska työvoimakustannukset eivät jousta. Ne ovat liian korkeat automatisointeihin ja kilpailijoihin verrattuna. Lomautus ja irtisanomisralli jatkuu.

Orastavat työmarkkinaneuvottelut viittaavat taas siihen suuntaan, että jatkossakin vaihtoehdoksi valitaan investointi ulkomaille. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset 4500 tytäryhtiötä työllistävät  rajojen ulkopuolella 580 000 henkeä ja niiden yhteinen liikevaihto on 170 miljardia eli lähes Suomen vuotuinen bruttokansantuote.

Vaikuttaa siltä kuin poliitikkojen tehtävänä olisi kaikin keinoin vaikeuttaa syrjäisestä sijainnista kärsivän teollisuuden kannattavuutta ja sitä kautta työllistämistä. Esimerkiksi kelpaavat rikkidirektiivi, sähköenergiainvestointien vaikeuttaminen ja orastavien kaivosyritysten ympäristöongelmien liioittelu.

Syitä kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien heikkoon kannatukseen voi etsiä myös "puhuvista päistä". Lähes joka ilta televisioruutuun ilmestyvät samojen puolueiden samat kasvot, jotka selittelevät milloin talousasioiden ja työllisyyden surkeutta, milloin sote - ja kuntauudistushankkeiden lykkääntymistä. Kannattaisiko "päitä" vaihtaa?

Opposition vaihtoehdot ovat kuitenkin vieläkin huonompia. Keskustan hellimät nykyiset sote - ja kuntamallit ovat ajaneet kunnat velkaisiksi ja konkurssien partaalle. Perussuomalaisten jatkuva uho kaikissa asioissa ilman mitään konkreettisia tuloksia on lähinnä koomista. Vastuuta oppositio ei oikeasti halua vaikeana aikana kantaa.

Eduskuntavaaleihin on vielä kaksi vuotta. Kannatusennusteet muuttuvat vielä moneen kertaan.

 

Realismia kaupungin talouden linjauksiin

Äskettäin kaupunginjohtaja Kimmo Jarva antoi kaupunkilehdelle haastattelun, jonka sisältö nähtävästi ennakoi meneillään olevaa Lappeenrannan kaupungin strategiatyön linjauksia.

Talouden osalta strategialuonnos lähtenee ajatuksesta, että veroja ei tarvitse korottaa eikä palveluja leikata, koska lisääntyvän ostosmatkailun tuomat työpaikat ja investoinneista syntyvät verot lisäävät verotuloja. Kunnallisverotulo  on kasvanut 2008-2012 noin 20 miljoonaa ja  myös kiinteistöverotulo saman 20 miljoonaa.

Kaupungin talousarviovelka on samana ajanjaksona kaksinkertaistunut 160 miljoonasta 330 miljoonaan. Luvut eivät sisällä kaupunkiyhtiöiden velkoja eikä kaupungin maksualijäämää ja osuutta Eksoten veloista kuten ei myöskään annettuja lainojen takauksia tai muita vakuuksia. Näitä tietoja strategiamateriaalissa ei ole. Vastuut kaikkiaan lienevät 500-600 miljoonaa.

Vilkas ostosmatkailun kasvu 2008-2012 ei ole kyennyt pysäyttämään kaupungin velkaantumista.

Strategiamateriaalista ei myöskään löydy perusteita kaupunginjohtajan olettamukselle, että "palveluiden pienimmätkin tulot kerryttävät verokertymää melkoisesti. " Alle 17000 vuosituloisten kaupunkilaisten osuus, johon pääosa palveluissa työskentelevistä kuuluu,  kunnallisverotuotosta 2012 oli vain muutama miljoona. Alle 8430 euron vuositulosta ei makseta ollenkaan kunnallisveroa ja 17000 vuodessa ansaitsevakin maksaa kunnallisveroa vain 1671 euroa vuodessa.

Jarvan mielestä "palvelualojen ja teollisuuden työpaikkoja tai niiden palkkatasoa ei pidä asettaa paremmuusjärjestykseen. "Tosiasia kuitenkin on, että jotkut työpaikat ovat kaupungin talouden kannalta tärkeämpiä kuin muut. Esimerkiksi Parocin 250 teollisuustyöpaikan mahdolliseen korvaamiseen tarvittaisiin noin viisi uutta Ikeaa kattamaan menetetty verotulokertymä, jos huomioidaan seurannaisvaikutukset sekä erot työaikamuodoissa ja palkkauksessa.

Teollisuustyöpaikkojen hankkimiseen ei ole tehty riittävästi työtä. On haihateltu kaikenlaisten Venäjä - ja lentokenttäprojektien parissa ja menetetty rahaa ja aikaa tärkeiltä teollisuusprojekteilta.

Montako teollisuustonttia on valmiiksi kaavoitettuna merkittäville potentiaalisille yrityksille? Montako kertaa kaupunki on ollut messuilla esittelemässä omia vahvuuksiaan teollisuuden sijoittumiselle kaupunkiin?

Kaupunginjohtaja oli huolissaan myös eri palveluiden tarpeellisuuden vastakkain asettamisesta mainiten teatterin, päiväkodit ja koulut. Kun taloudesta päätetään, niin valintatilanteessa tosiasia on se, että lasten lakisääteinen koulutus on tärkeämpi kuin teatteri. Mikään välttämättömyys ei ole pakottanut kaupunkia tunkemaan teatteria IsoKristiinan laajennukseen.

Kaupunki on nyt saranakohdassa. Velkaantumista ei voi jatkaa esimerkiksi perustamalla uusi teatteriyhtiö piilottelemaan kaupungin lisävelkaantumista. Nyt tarvitaan päättäjiltä ja kaupunginjohtajalta rohkeutta tehdä kipeitä päätöksiä eikä jäädä odottelemaan epävarmojen ennusteiden toteutumista.

 

 

Suojatyöpaikat asettavat kansalaiset eriarvoiseen asemaan

Kansan keskuudessa suojatyöpaikalla on tarkoitettu yleensä poliittisin perustein saatua julkishallinnon työpaikkaa. Sittemmin käsite on laajentunut koskemaan kaikkia valtion, kuntien ja kuntainliittojen työpaikkoja, koska niiden irtisanomissuoja on yksityissektoria parempi.

 

Avoimen sektorin eli teollisuuden ja yksityisten palvelujen työpaikoissa on viime vuosina irtisanottu ja lomautettu jatkuvasti henkilöstöä johtuen teknologiamuutoksista ja koventuneesta kansainvälisestä kilpailusta. Teollisuuden noin 500000 työpaikasta on muutamassa vuodessa vähentynyt reilut 50000 työpaikkaa. Helmikuun lopussa SAK:n tilaston mukaan yt -neuvottelujen alaisia henkilöitä oli 16871.

 

Julkishallinnon työpaikat ovat sen sijaan muutamassa vuosikymmenessä kasvaneet 170000:sta 800000:een. Niissä ei ole ollut juurikaan irtisanomisia eikä lomautuksia.

 

Tämä asettaa julkishallinnon ja yksityisen sektorin työtekijät kovin eriarvoiseen asemaan. Jatkuva epävarmuus työstä ja toimeentulosta sekä työtahdin kuormittavuus ovat lisänneet stressiä ja sairauksia yksityisen sektorin työntekijöille, vaikka työmääriä onkin voitu helpottaa automatisoinnein ja rationalisoinnein.

 

Vanha sanonta ”valtion leipä on pitkä ja kapea” ei enää pidä aivan paikkansa, koska julkishallinnon palkat ovat nousseet yksityistä sektoria ripeämmin. Yksityisellä ja julkishallinnossa palkat ja muut työsuhde-edut samoissa töissä ja eri sukupuolten välillä ovat lähellä toisiaan.

 

Koko eliniän aikana ansaittua palkkaa laskettaessa irtisanomiset ja lomautukset aiheuttavat yksityisellä työskenteleville merkittäviä ansionmenetyksiä, joita julkisella sektorilla ei juuri ole ollut. Ansionmenetys pienentää myös eläkettä. Se voi olla erittäin merkittävä tulonmenetys ihmisten eliniän pidentyessä.

 

Työmarkkinoilla oleva epätasa-arvo tulisi poistaa irtisanomalla ja lomauttamalla myös julkishallinnon henkilöstöä taloustilanteen niin vaatiessa. Veronkorotusten ja velkaantumisen välttämiseksi tällä hetkellä siihen olisi perusteita lähes kaikissa kunnissa.

 

Poliitikkojen tulisi vihdoin ymmärtää, että nykyisen kokoinen avoin sektori ei kykene rahoittamaan veroillaan nykyisen kokoista julkista sektoria.

 

 

 

 

Suomi sosiaalidemokraattien panttivankina

Valtiovarainministeri, SDP:n puoluejohtaja Jutta Urpilainen piti äskettäin sosiaalidemoraatien puoluevaltuustossa puheen, jossa hän ivaili puolueen ulkopuolisia säästöjen vaatijoita. Sama henkilö kertoi hallitusneuvotteluiden yhteydessä, että säästöjä ja veronkiristyksiä ei tarvita, koska talouskasvu hoitaa valtion budjetin tasapainoon. Talouskasvua ei ole näkynyt sen sijaan veronkorotuksia ja säästöjä kylläkin

Urpilainen, joka kärsii puolueessaan ay-väen kannatuksen puutteesta, yritti puheessaan viestittää omilleen työmarkkinaratkaisun tärkeyttä maan kuralla olevan talouden kannalta. Ulkopuolisille tarkoitettu sanoma oli, että äksyileviä ja julkisuudesta selvästi nauttivia työntekijäjärjestöjä ei saisi arvostella herkässä tilanteessa.

Koko maa on sukkasillaan ja päätöksenteko hallituksessa lamaantunut, kun odotellaan demarijuntan reaktioita. Sosiaalidemokraatit haluavat kannatuksen heiketessä perussuomalaisten menestyksen myötä antaa kansalaisille mielikuvan valtionhoitajapuolueesta.

Samantapainen tilanne on myös suurempien kaupunkien taloudessa.

Monien kaupunkien velkaantuminen johtuu pääasiassa holtittomasta taloudenpidosta käyttömenoissa ja suhteettomista investoinneita kaupungin tulokertymään verrattuna. Useista kaupungeista on lähtenyt perinteisiä teollisuusyrityksiä, joiden maksamia veroja on yritetty kompensoida heikosti verotuloja tuovien palvelujen avulla.

Luottamusmiehillä ei ole ollut rohkeutta sopeuttaa kaupunkien organisaatioita ja toimintaa heikkenevään talouteen. Eräänä syynä suurimmissa kaupungeissa on ollut kaupunkien vasemmistovetoiset henkilöstöjärjestöt ja niiden jäsenten osallistuminen kaupungin päätöksentekoon kunnallisina luottamushenkilöinä.

Kaupunkien henkilöstömäärät ovat paisuneet. Lähes aina kaupunki on paikkakunnan suurin työnantaja. Omaa oksaa ei ole haluttu sahata.

Päättämättömyyden tuloksena on ollut kuntatalouden joutuminen historiansa suurimpaan kriisiin, jota yritetään ratkaista liittämällä köyhiä kuntia yhteen. Lopputulosta ei ole vaikea arvata, jos samalla ei tehdä toimintojen reipasta saneerausta.

Suomi on ajautunut yhteiskunnan toimintoja jäykistävien  ja jarruttavien sosiaalidemokraattisten puolue - ja ammattijärjestöjen panttivangiksi sekä valtion että kuntien päätöksenteossa.

 

Veronmaksajat maksamaan palkankorotukset

Lähes jokakeväiset työmarkkinaneuvottelut ovat taas  käynnistymässä.  Riita jatkuu koulutuspäivistä, jotka ovat tarpeellisia vain työmarkkinajärjestöjen koulutuskeskuksille. Työntekijöiden ammatillista tasoa ei olisi tarkoituskaan kehittää, vaan nimenomaan ammattiyhdistysherännäisyyttä, joka on nuorison keskuudessa  laimenemassa.

Työnantajat haluaisivat nolla-linjaa, koska ensi ja seuraavana vuonna palkat nousevat noin prosentilla ilman uusia sopimuksiakin. Työntekijät haluavat keskitettyä palkkaratkaisua ja liksaa lisää.

Kyseessä on kaupankäynti, jossa toinen myy työtään ja toinen ostaa sitä markkinahintaan. Markkinatilanne työntekijöiden kannalta on huono, koska työttömyys on kasvussa ja yritykset siirtävät toimintojaan ulkomaille halvemmille työmarkkinoille. Yritykset haluavat taata kustannuskilpailukykynsä. Liian kallista työtä ei haluta ostaa.

Maan hallitus eli poliitikot yrittävät maanitella osapuolia sopuun, mikä kieltämättä maan ja kansalaisten kannalta olisi toivottavaa. Yhteinen etu ja sama vene.

Yhteistä etua ei kuitenkaan ole. Työntekijäjärjestöjä kiinnostaa vain noin kahden miljoonan jäsenen etu. Työnantajia kiinnostaa vain omistajien etu, vaikka juhlapuheissa hehkutetaankin henkilöstön tärkeyttä. Työttömien nuorten edusta ei ole todellisuudessa kiinnostunut kukaan. Vanhempia työntekijöitä pannaan eläkeputkeen samaan aikaan kuitenkin hurskaasti puhuen eläkeiän nostamisen välttämättömyydestä.

Miksi ei olla kuitenkaan valmiita maksamaan enemmän palkkaa? Näin ihmettelee duunari ja moni  muukin hämmästellessään yritysjohtajien kohtuuttomia palkkoja muuhun henkilöstöön verrattuna. Yritysjohdon saavutukset kun eivät aina ole sopusoinnussa palkitsemisien kanssa.

Työntekijöiden ja työnantajien yhteinen etu voi kuitenkin löytyä. Ei kuitenkaan keskinäisissä neuvotteluissa ,vaan liikuttavassa yksimielisyydessä maksattaa koko lysti veronmaksajilla. Virkamiehet löytävät helposti mahdollisuuden "veropohjan laajentamiseen", joka kuulostaa miellyttävämmältä kuin tyly verojen korottaminen. Tämä olisi helpotus myös poliitikoille.

Työnantajien taholta onkin jo esitetty nolla-ratkaisun tueksi verohelpotuksia. Käytännössä se tarkoittaa, että me kaikki veronmaksajat  maksamme palkankorotukset niitä jo muutenkin saaville ja takaamme tasaisen osinkovirran yritysten omistajille, jotka pörssiyhtiöiden osalta ovat jo 60 prosenttisesti ulkomaalaisia.

Maan ja kansalaisten etu vaati tätä?

Pelaako Venäjä kaksilla korteilla?

Venäjän ja Suomen presidentit tapasivat 12.2 ja totesivat ties monennen kerran, että maittemme väliset suhteet ovat hyvät. Keskusteltiin pääasiassa kaupasta Venäjän pyynnöstä, lapsien huoltajuusongelmista ei juuri ollenkaan.

Edeltävänä viikonloppuna 9.2  presidentti Vladimir Putin osallistui 2000 hengen kokoukseen, jossa perustettiin Yleisvenäläinen vanhempien vastarintajärjestö vastustamaan lasten adoptioita ulkomaille. Tilaisuuden tähti oli kuitenkin Suomen "kohudosentti" Johan Bäckman, joka väitti "suomalaisten viranomaisten polkevan venäläisten äitien ja lasten oikeuksia" kutsuen sitä sodaksi venäläisiä perheitä vastaan.

Miksi Venäjä sallii  tällaista jopa maan presidentin läsnä ollessa, jos maittemme suhteet ovat hyvät ja vilpittömät. Miksi suomalaiset viranomaiset eivät puutu Bäckmanin toimiin? Suomessa ei ole rankaistu oikeudessa  lastensuojeluviranomaisia venäläisten lasten lainvastaisesta kohtelusta. Täten Bäckmanin puheet eivät ole totta.

Toinen ihmetystä herättävä asia on jo vakavampi. Kommersant-lehti julkaisi 11.1 uutisen , jonka mukaan lännen talousvaikeudet ovat heikentäneet Yhdysvaltojen mahdollisuuksia keskittää riittävästi resurssejaan Aasiaan. Se tarvitsisi tähän Venäjän apua. Vastineeksi Venäjä haluaisi kuitenkin sen etupiirin tunnustamisen Euroopassa.

Kaikki  IVY- maat kuuluisivat Venäjän etupiiriin. Balttia voisi kuulua Natoon, mutta pysyviä tukikohtia ei tulisi kuitenkaan olla sen alueella. Suomi saisi virallisesti puolueettomuusaseman. Ukraina ja Georgia kuuluisivat Venäjän yhteyteen. Yhdysvallat saisivat vastineeksi puutua Iranin ydinaseohjelmaan ja Syyrian tilanteeseen ei kuitenkaan sotilaallisin keinoin.

Amerikkalaiset ovat myöntäneet neuvottelutapaamisen venäläisten kanssa, mutta pitäneet sisältöä valheena. Venäläislähteet eivät usko amerikkalaisten suostuvan sopimukseen etupiirijaosta. Erikoisinta on kuitenkin se, että venäläiset itse olisivat valmiit sopimukseen.

Venäjä haluaisi nähtävästi ottaa niskalenkin Euroopasta, koska Venäjän öljytuotteista riippuva talous, 75 % BKT: sta, heikkenee Yhdysvaltojen tuodessa liuskekivestä tuotettua nesteytettyä kaasua Eurooppaan ja aloittaessa vapaakauppaneuvottelut EU:n  kanssa.

 Venäjän energiatuloja vähentää myös EU:n kaasua korvaavien energiamuotojen lisääntyminen sen pyrkiessä 2020 mennessä riippumattomuuteen Venäjän energiatoimituksista. Liuskekiven hyödyntäminen kaasutuotannossa on alkamassa Ukrainassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa.

Presidenttien tapaamisessa Venäjän ja Suomen kaupan todettiin vähentyneen 13 %:lla. Maiden väliset suhteet ovat kuitenkin hyvät vakuuttavat venäläiset ja erityisesti suomalaiset. Kuulostaako uskottavalta?

Ostosmatkailu ei tuo Etelä-Karjalaan satoja työpaikkoja

Etelä-Saimaan artikkelissa 10.2.2013 käsiteltiin Etelä-Karjalan ostosmatkailua. Kirjoituksessa olleiden kaupan asiantuntijoiden esittämät useat asiat eivät perustuneet faktoihin, vaan olivat lähinnä mielipiteitä, olettamuksia ja arvauksia.

Santasalo Ky:n / TAK Oy:n ennusteen mukaan venäläiset käyttävät Etelä-Karjalassa vuonna 2025 rahaa kauppaan ja palveluihin vähintään 1,3 miljardia euroa eli viisi kertaa enemmän kuin nyt. Tieto on lähinnä vain arvaus.

Venäläisten ostovoima perustuu lähes pelkästään öljyn ja kaasun hinnan kehitykseen, jonka ennustaminen on yli kymmenen vuotta eteenpäin mahdotonta. Esimerkiksi liuskekivestä valmistetun nesteytetyn kaasun edullinen hinta ja tuonti Yhdysvalloista Eurooppaan on jo nyt irrottanut maakaasun hinnan öljysidonnaisuudesta, joka on alentanut Venäjän kaasun myyntimääriä ja hintoja.

Ostosmatkailu tuo työpaikkoja, mutta minkälaisia ja kuinka paljon on niiden nettolisäys?

Matkailun ja kaupan investointien työllisyysvaikutukset ovat pieniä ja lyhytkestoisia. Ne työllistävät usein paikkakunnan ulkopuolisia yrityksiä, jotka käyttävät lähes pelkästään ulkolaista työvoimaa. Hyödyt valuvat alueen ulkopuolelle.

Kaupan ja matkailun työpaikat ovat enimmäkseen osa-aikaisia. Lehtitietojen mukaan Rauhaan valmistunut matkailukohde työllistää 200 henkeä, joista vain 40 on kokopäiväistä. Osa-aikatyön pieni palkka tuo vähän verotuloja. Todellisuudessa verovaroin maksetaan osa kaupan ja matkailun palkkakustannuksista.

Kaupan työpaikat tuskin kasvavat lähivuosina merkittävästi, koska suomalaiset keskusliikkeet ovat investoineet pelkästään Pietarin alueelle yli 20 elintarvike - ja rautamarkettia. Sekä suomalaiset että venäläiset jatkavat investointejaan isoihin kauppakeskuksiin, joita on myös parikymmentä.

Yhdysvalloissa ja Euroopassa jo käytössä olevat kaupan maksuautomaatit vähentävät kaupan työpaikkoja Kaakkois-Suomessa vaikka ostosmatkailu kasvaisikin. Työpaikkojen nettolisäystä ostosmatkailu ei tuone. Voisivatko kaupan asiantuntijat kertoa monta sataa kassatyöntekijää automaatit vähentävät Kaakois-Suomessa?

Miksi esimerkiksi Lappeenrannan kaupunki on eräs Suomen velkaisimpia kaupunkeja, vaikka täällä on ollut niin erinomainen, kirjoituksessakin hehkutettu työpaikkakehitys muuhun maahan verrattuna? Löytyisikö tähän vastaus kaupan asiantuntijoilta?

Eikö Kaakkois-Suomen kaupunkien ja palveluelinkeinojen kannattaisi käydessä ostosmatkailun taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista vaikutuksista tutkimus? Arvuuttelujen sijaan tarvittaisiin tutkimustietoa.

 

Ammattiyhdistysliike itse auttamaan itseään

Kansanedustaja Jukka Kärnä (sd) oli taas (E-S 21.12.2012) ristiretkellä elinkeinoelämää vastaan syyttämällä sitä hyvinvointiyhteiskunnan telomisesta. On merkillistä, että kansanedustaja jaksaa jatkuvasti purra sitä kättä, joka syöttää häntä ja hänen äänestäjiään.

Hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan valtion ja kuntien keräämillä verotuloilla. Valtion budjetissa 2012 elinkeinoelämä maksoi valtiolle valmisteveroa 6,7 miljardia, liikevaihtoon perustuvia veroja 16,7 miljardia ja merkittävän osan 12,1 miljardin tuloverokertymästä eli reilusti yli puolet valtion 52,4 miljardin budjetista.

Hyvinvointiyhteiskunta on yksilöllinen etuusjärjestelmä. Jaettavaa pitää ensin syntyä ennen kuin niitä voi etuisuuksina jakaa.

Jos elinkeinoelämän kilpailuedellytykset ja sen myötä veronmaksukyky huonenevat riittävästi liian suurien työvoimakustannusten vuoksi, niin silloin on edessä hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden heikkeneminen.  Syy ei ole suinkaan yksin elinkeinoelämän, vaan muun muassa tehottoman ja kalliin julkisen sektorin, jonka työntekijämäärä on kasvanut  muutamassa vuosikymmenessä 170 000:sta yli 800 000:een työntekijään.

Tämän lisäksi ammattiyhdistysliikkeen ajamat ja osittain laittomin lakoin  kiristämät tuottavuuden ylittävät  palkankorotukset sekä erilaiset muut työvoimakustannuksia nostavat sosiaalipaketit ovat olleet jatkuvasti heikentämässä kilpailukykyä.

Tämän kaiken ymmärtävät tavalliset Suomea pystyssä pitävät kansalaiset. Mutta jostain syystä se ei mahdu ay-aktiivien järjen juoksuun. Tämä osoittaa, että ay-johto on menettänyt yhteytensä työntekijöihin, jotka eroavat liitoista ja niiden työttömyyskassoista, ja tällä tavalla osittavat mielipiteensä ay-toiminnasta.

 Äskettäin valtio päätyi tukemaan verovaroin loistoristeilijän rakentamista noin 6 miljoonaa pienemmällä summalla kuin telakka olisi halunnut. Erityisesti ay-johtajien keskuudessa  kritisoitiin heidän mielestään liian pientä tukipaketia.

 Ay-liitoilla on miljardien sijoitusomaisuus. Miksi ay-liitot eivät anna mitätöntä 50 miljoonan vippiä telakalle omien jäsentensä työllisyyden turvaamiseksi? Miksi ay-liike ei tee laivakohtaista työehtosopimusta 20 % palkanalennuksella, jotta tilaus saataisiin Turkuun?

Talkoohenkeä vaaditaan elinkeinoelämältä ja kaikilta veronmaksajilta, mutta sitä itsekäs ja vain omia etujaan ajava ay-liike ei vaadi itseltään.

Timo Vainikka