Kaupunkien infrastruktuurikustannukset uusien yritysten maksettavaksi

Monet kaupungit Suomessa  tuskailevat kasvavan velkaantumisen kanssa. Vaikka kauppapaikat erityisesti Lappeenrannassa lisääntyvät ja kauppojen myynnit kasvavat hyvää vauhtia, niin kaupungin velkataakka vain kasvaa. Ovatko kaupungit liian avokätisiä rahoittaessaan  uusien yritysten tarvitsemaa infrastruktuuria?

Muutama esimerkki Venäjältä.

Yritystontteja ei yleensä myydä ulkomaalaisille, vaan vuokrataan 49 vuodeksi. Vuokran suuruus määräytyy virallisten tariffien mukaan. Maapalan muuttaminen kaavoitetuksi tontiksi vaatii kuitenkin lisää rahaa, koska ostaja maksaa kaavoituskustannukset erillisten  maksujen muodossa.

Varsinainen rahavirta viranomaisille alkaa, kun haetaan rakennuslupaa. Yrityksellä tulee olla pikkutarkat suunnitelmat, yleensä muutama hyllymetri. Niiden kanssa noudetaan pyöreä leima suunnitelmiin muutamasta kymmenestä virastossa. Teollisuusyrityksen rakennusluvan tarvitsema leimamäärä voi olla useita satoja. Kustannukset eri virastoissa maksaa  luvan hakija.

Tontin valmistelu rakentamiseen on valtava työ. Pääsäästö on, että investoija maksaa kaiken. Tieyhteyden rakentamisen kaupungin tieverkosta tontille etäisyydestä riippumatta maksaa rakentaja, samoin mahdollisen rautatien ja sen vaatiman ratapihan. Vesi - ja viemärilinjat kaupungin verkkoon maksaa investoija kuten myös jäteveden puhdistuslaitoksen. Kaupungin jätevesiverkkoon voi ulkomainen investoija laskea puhtaudeltaan vain juomaveden tasoista vettä.

Sähkön ja kaasun saanti on oma taistelunsa, koska molemmista on pula. Läänikohtaiset kiintiöt joustavat useimmin vain alaspäin, koska sähköstä ja kaasusta on kotimaassa pulaa päinvastoin kuin viennissä. Pienenkin teollisuusyrityksen liittymissopimukset voivat maksaa miljoonia euroja. Sekä kaasulla että sähköllä on kaksoistariffit. Ulkomaisen yrityksen energiahinta on noin kaksi kertaa korkeampi kuin venäläisen.

Uusi yritys maksaa syrjäiselle seudulle rakennettuun yritykseen tulevat teleyhteydet. Operaattori maksattaa ne käyttömaksujen muodossa. Usein julkishallinnon virastot saavat myös kätevästi uudet yhteydet investoijan siivellä.

Rakentamisen aikana yritys maksaa kaikki viranomaistarkastuksista aiheutuneet kustannukset ja järjestää myös tarvittaessa majoitukset ja ruokailut. Erityisen vaativia palvelun tason suhteen ovat vero - ja tulliviranomaiset.

Luonnollisesti kaikki lopputarkastusten kustannukset ja käyttöönoton maksaa yritys. Tarkastuksien eri komissioissa on useita kymmeniä henkilöitä.

Kun Etelä-Karjalan imu on nyt hyvä, niin eikö uusille EU:n ulkopuolisille yrityksille tulisi asettaa kysynnän ja tarjonnan mukaan erilaisia "pääsymaksuja"? Niiden tulisi tuottaa yhteiskunnalle myös voittoa eikä pelkästään kattaa syntyneitä kustannuksia.