Kansanedustaja
Jukka Kopra (kok.) esitti (E - S 23.1.2013) venäläisturismin ja ostosmatkailun
kasvun nopeuttamista, koska "muutaman kymmenen miljoonan investoinnilla
saadaan muutamassa vuodessa satojen miljoonien verotuotot".
Venäläisten
ostosturismista on tehty erilaisia kasvuennusteita viisumipakon poistumisen
kanssa ja ilman. Ennusteiden vaihteluvälit kävijämäärän osalta vaihtelevat
valtavasti. Pessimistisimmiksikin leimatut ennusteet tuplaavat turistimäärän
muutaman vuoden sisällä.
Kuitenkin
kävijämäärän todellisista vaikutuksista esimerkiksi alueen talouteen,
verokertymään, kantaväestön viihtyvyyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja
suomalaisten työllisyyteen ei ole minkäänlaista tutkimusta. Päätöksiä tehdään
luuloon perustuvalla tiedolla.
Jo pikaiset
ja pinnalliset havainnot osoittavat, että tutkimukselle olisi sijansa.
Yleensä
turistien tuomasta rahasta käytetään ilmaisua "liikevaihto tai alueelle
tuleva raha". Tämä on brutto, josta ei ole vähennetty myydyn tavaran tai
palvelun tuottamiskustannuksia. Ilmaisu antaa täysin väärän mielikuvan saadusta
hyödystä.
Suurin
myynti kohdistuu vaatteisiin, joita ei valmisteta Suomessa. Raha näistä tuotteista menee Suomen
ulkopuolelle. Liikevaihtoveroa jää saamatta Lappeenrannassa tax freen vuoksi
noin 30 miljoonaa. Alueelle jäävä hyöty on mitätön.
Lappeenranta
on saanut nauttia venäläisturistien tuomasta "valtavasta rahavirrasta"
jo vuosia. Siitä huolimatta kaupungin talous on mennyt jatkuvasti huonompaan
suuntaa.
Syy on
yksinkertainen. Kaupungin 500 miljoonan budjettiin kertyy yhteisöverosta vain
20 miljoonaa, josta vain muutama miljoona tulee venäläiskauppaa käyvistä
yrityksistä. Tuloveroa kertyy arviolta 800:lta venäläiskauppaan sitoutuvalta
työntekijältä noin 3 miljoonaa. Venäläisturismi ei pidä yllä meidän nykyistä
hyvinvointia.
Tuoko
kasvava kauppa ja mahdollinen viisumivapaus työpaikkoja suomalaisille, kun
työpaikkailmoituksissa vaaditaan venäjän kielen taitoa? Vai käykö kuten
virolaisten kanssa? Heitä on nyt Suomessa töissä 50-100.000. Kukaan ei tiedä
täsmällisesti.
Entä
kantaväestön viihtyvyys ja suhteet venäläisiin? Tuleeko Lappeenrannasta
suomalaisreservaatti, jossa venäläiset ovat enemmistönä? Los Angelesissa
meksikolaisenemmistö valitsi äskettäin ensimmäinen meksikolaistaustaisen
kaupunginjohtajan.
Kaikkia
edellä kuvattuja vaikutuksia tulisi tutkia, että tietäisimme todella mitä
olemme tekemässä. Hurmahenkinen kaupan kasvattaminen voi johtaa ojasta
allikkoon. Haitat jäävät tänne ja hyödyt menevät muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti