Suomessa
poliitikkojen suurimmat puutteet ovat, että he eivät luota asiantuntijoihin ja
toistavat samoja virheitä. Viimeisin esimerkki on juuri julkaistu valtionvarainministeriön
talousennusteen saama vastaanotto.
Ennusteen
tekemiseen osallistuu välittömästi
ministeriössä kymmeniä maistereita ja tohtoreita. Suomessa työhön
osallistuu välillisesti Suomen pankki ja toistakymmentä tutkimuslaitosta ja
pankkia. Kaikki edellä luetellut käyttävät tukenaan lisäksi satojen
ulkomaalaisten tutkimuslaitosten tietoja ennusteidensa laatimiseen.
Kuitenkin jo
julkaisupäivän iltauutisissa kolme mahdollisen tulevan hallituspuolueen
puheenjohtajaa Juha Sipilä, Antti Rinne ja Timo Soini totesivat ylimielisesti,
että ennusteen pohjalta ei voi suunnitella seuraavan vaalikauden politiikkaa.
Kaiken huippuna joukossa on valtiovarainministeri, joka näin veti alaisiltaan
maton alta. Eikö hän ole ollut johtamassa ministeriönsä työtä?
Edellistä
hallitusohjelmaa tehdessä sosiaalidemokraattien valtiovarainministeri Jutta
Urpilainen keksi omasta päästään vastoin oman puolueen asiantuntijoita
kuluvalle hallituskaudelle 3 % talouskasvun välttääkseen ikävät
säästötoimenpiteet.
Nyt samaa
virhettä on toistamassa taas sosiaalidemokraattien Antti Rinne sekä kannatuksen
menettämisen pelossa myös Juha Sipilä ja Timo Soini. Kaikki ovat mahdollisia tulevia
hallituspuolueiden johtajia.
Kumpaa
joukkoa, taloustutkijoita vai näitä politiikan helppoheikkejä, uskoisit
mieluummin? Olemme suurella todennäköisyydellä muutaman vuoden kuluttua vielä
heikommassa taloustilanteessa kuin nyt, koska kolmikon omasta päästään keksimää
talouskasvua ei tule, ja välttämättömät säästöt jäävät taas tekemättä.
Vastuunkantajia,
ja Sipilän kaipaama johtajuutta, ei näytä löytyvän Sipilästä itsestäkään, kun
vastuu alkaa kolkutella ovella. On helpompaa mielistellä äänestäjiä kuin puhua
totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti