tiistai 7. helmikuuta 2012

Rakentaako Suomi puhdistuslaitoksen lannoitetehtaaseen Venäjällä?

Suomessa on noussut kohu Venäjän Kingiseppin lähellä sijaitsevan Fosforitin lannoitetehtaan fosforipäästöistä Suomen lahteen. Suomen ympäristöministeri on lähtenyt hyvin korkealla profiililla neuvomaan venäläisyritystä ja – virkamiehiä ympäristöasioissa. Arvata saattaa, että venäläiset ”tykkäävät” suomalaisten neuvoista ja ovat niistä ”kiitollisia”
Tulosten saavuttamisen kannalta olisi ollut järkevämpää jättää tiedotustilaisuudet järjestämättä. Venäjällä on oma lainsäädäntönsä, jonka soveltamisessa he eivät kaipaa neuvoja. Emme mekään pitäneet Venäjän lapsiasiamiehen mesoamisesta Suomessa ns. lapsikiistan yhteydessä.
Suomen tiedotustilaisuudet olikin järjestetty osoittamaan vihreiden kannattajille ja muillekin , kuinka aktiivinen on ympäristöministeri. Varsinaista asiaa eli päästöjen vähentämistä tai lopettamista, se ei vienyt eteenpäin tippaakaan, päinvastoin.
Venäjän päästönormit vesistöön ovat eräitä maailman tiukempia, teoriassa. Ne eivät ole kuitenkaan ehdottomia kuten meillä. Maksamalla rahallisen korvauksen ympäristöviranomaisille päästöjen ylityksestä, toimintaa voi jatkaa.
Taloudellisesta mittasuhteesta saa käsityksen, kun huippunykyaikaisella vesienpuhdistusjärjestelmällä varustetun miljoonan tonnin sellutehdas joutuisi maksamaan 5 miljoonaa euroa vuodessa normien ylityksestä. Yritys olisi jatkuvasti viranomaisten mielivallan alainen, koska normit ovat mitoitettut mahdollistamaan yrityksen lisärahastuksen valtiolle ja ”lisäansiot” virkamiehille.
Fosforitin lannoitetehdas on todennäköisesti jo maksanut päästöylityksistä ja on tyytymätön, kun joutuu vielä rakentamaan puhdistamon. Valtio ja viranomaiset eivät ole tyytyväisiä menettäessään lypsylehmän. Venäläiset nähtävästi ajattelevat, että suomalaiset varmaan maksavat puhdistuslaitoksen, ainakin osittain, koska asia näyttää olevan heille niin tärkeä.
Venäjällä on eräänä talouden painopistealueena maatalous ja sen tuottavuuden parantaminen. Lannoitetehdasta ei todennäköisesti suljeta eikä puhdistamoa rakenneta venäläisin varoin, koska maatalouden kustannuksia ei haluta nostaa. Maksaja pitää löytää muualta.
Jäämme odottamaan, kuinka paljon EU ja samalla Suomi tulee maksamaan jätevesien puhdistuksesta lannoitetehtaalla ja kuinka ympäristöministeri selviää tilanteesta näppiä polttamatta ja kasvoja menettämättä, meidän verorahoilla?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti