Pääministeri Kiviniemi ja entinen pääministeri Lipponen ajautuivat erimielisyyteen ruotsin- ja venäjänkielen opetuksen tarpeellisuudesta Suomessa. Kiviniemi kannattaa Itä-Suomessa ruotsin korvaamista venäjällä ja Lipponen nykyisen ruotsin opetuksen jatkamista.
Molemmat perustelevat näkökantojaan lasten mahdollisen tulevan kielitaidon tarpeellisuudella. Nuori voi ajautua joko itä - tai länsirajalle tai Pohjoismaihin tai Venäjälle ja tarvita joko ruotsia tai venäjää. Mistäköhän Kiviniemi ja Lipponen tietävät kuka tulee elämään missäkin rajalla tai missäkin maassa?
Mielestäni molemmat ovat väärässä. Lasten tulisi antaa vanhempiensa ja opettajien avustuksella valita opiskelemansa kielet ilman pakkoa. Jokaisessa perheessä ja koulussa on varmasti jonkinlainen hytinä lapsen suuntautuneisuudesta ja mielenkiinnosta eri ammatteihin, joka puolestaan vaikuttaa kielivalintoihin. Tämä puolestaan vaikuttaa nuoren opiskelumotivaatioon ja mahdollisesti koko elämän jatkuvaan tyytyväisyyteen omaan elämäänsä.
On hyvä muistaa, että kielivalinta ei pelkästään laajenna nuoren valintamahdollisuuksia. Se voi myös rajoittaa valintoja myöhemmin ja sulkea monia ovia. Näin käy varsinkin, jos ei osaa hyvin oikeastaan mitään kieltä, vaikka on niitä lukenut koulussa vuosikausia.
Äärimmäinen negatiivinen esimerkki pakottamisesta oli aikanaan Lappeenrannan Lyseon venäjän opetus, johon osallistuminen ratkaistiin arpomalla saksan ja venäjän opetuksen välillä. Oppilaan piinaa lisäsi opettajan ankarat vaatimukset, jotka katkaisivat jopa monen lapsen koulutien. Nykyisin tämä ei liene mahdollista? Vai onko? Rakennetaanko pakkoruotsin tilalle pakkovenäjää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti